Jahdissa Anssin kanssa

Uutiset 2009

Satunnaisia uutisia vuoden 2009 varrelta.

28.-29.11. Mestaruuskisat
Sain mukavan tehtävän toimia yhdessä Kai Lappalaisen kanssa Keski-Suomen Kanakoiraharrastajien mestaruuskisan tuomarina. Tehtävä oli mielenkiintoinen, sillä aikoinaan Jyvässeudulla asuessani vedin tämän yhdistyksen maanantaisia viikkokoulutuksia niihin aikoihin, kun toimintaa aloiteltiin.

Väki oli suurelta osin tuttuja naamoja, mutta toki uusiakin tuttavuuksia oli joukossa. Kisa käytiin tutuissa maastoissa Korpilahdella. Omalle mökille oli matkaa vain pari kolme kilometriä.

Oli todella hauska viikonloppu seurata eri rotuisten koirien edesottamuksia pellolla. Mannermaiselle väelle taisi suurelle osalle olla ensimmäisiä kertoja, kun koira meni ihka oikeaa parihakua. Hienosti tämä kuitenkin sujui ja ohjaajat toimivat esimerkillisen hienosti ja hienovaraisesti.

Lauantaina oli karsintapäivä. Aamulla oli startissa 26 koiraa, joista kuusi nuortenluokkalaista. Omassa ryhmässäni oli hyviä hakijoita ja seisovia koiria. Sunnuntain finaaliin nousi näistä neljä lintutyön tehnyttä koiraa. Näiden joukossa olivat molemmat sunnuntain mestarit eli nuori Kalla ja kokeneempi Ron.

Hieno viikonloppu tutuissa maisemissa mukavan porukan parissa!

Suurkiitokset, että sain olla mukana!

Sunnuntain finalistit

Sunnuntain finalistit aamulla vielä toivoa täynnä.
Vasemmalta: Aku ja Sami; Ron ja Antti; Kara, Nipa ja Seppo; Kalla ja Elina
sekä Pyry ja Jukka

Järviseudun Sanomat 21.10.2009

18.10. Piirinmestaruuskisat
Syksyn toinen startti oli Etelä-Pohjanmaan Kennelpiirin piirinmestaruuskisassa Kauhajoella. Tatti suoriutui hommasta kohtalaisesti eli laatupalkinnolla AVO 3 ja oli lopulta Pm-kisan kolmas.

Nenä jatkaa kisailua normaaliin tyyliinsä: kaksi seisontaa, joista ensimmäisessä toimintaluvan sai paritoveri (seisoivat rinnakkain ja molemmat kuitenkin toimivat tilanteessa). Terävä nosto ja Nenä jäi hyvin paikalleen, mutta paritoveri meni paukkunoutoon. Toisessa seisonnassa kohteena oli rusakko, josta ei yrittämälläkään saa lintutyötä. Hämärään saakka yritettiin, mutta ei lintutyötä eli ei palkintoa.

Kirkkaana syyspäivänä

10.10. Gordon Race
Syksyn kohokohta eli rotumestaruuskisa Gordon Race kisattiin Kurikassa. Maastot olivat Teuvan Norinkylällä. Starttiin lähti kaiken kaikkiaan 16 koiraa. Näistä "omasta tiimistä" olivat mm. Mimmi, Nenä, Tatti ja Jalo. Olisihan siellä olleet myös Olga ja Oodi, mutta nartuilla ei tuo aika aina käy yksiin...

Kiva päivä ja lopputulos oli hyvä: Tatti kakkonen, Nenä viides ja O-pentueen isä eli Jallu neljäs. Valitettavasti mestaruus ratkaistiin tällä kertaa ilman laukausta. Muisteltiin, että taisi olla kymmenen vuotta vastaavasta.

Jallu oli kovasti vielä kiinni laatupalkinnossakin, mutta... No, saivat Seija ja Tapsa kuitenkin Olgan Avancen meidän takan reunalta omalleen. 
Ei ainakaan tarvitse enää kuulla kuittailuja viimevuotisesta... :o)))

Lisää kuvia ja juttua kisasta

Palkintoja haalimassa

Palkintoja haalimassa. Vasemmalta:
Nenä 5., Tatti 2. ja Jallu 4. sekä Olgan Avance

18.9. Kultamalja
Syksyn Kultamaljassa starttasi kivasti kolme O-pentueen koiraa: Olga, Oodi ja Pimu. Mimmillä alkoi juoksu, muuten sekin olisi startannut.

Linnuilla nämä koirat ovat toimineet mallikelpoisesti, mutta eipä niitä näissä maastoissa ollut. Kaikki koirat olivat harjoitelleet etupäässä metsässä ja niinpä haku ei riittänyt jatkoon kentällä. Linnunlöytökyky, seisonnat ja paikalleenjäämiset lupaavat kuitenkin erittäin hyvää jatkoa ajatellen.

O-pentue Kultamaljassa

O-pentue Kultamaljassa:
Olga ja Jani, Oodi sekä Pimu ja Seppo

30.8. Mimmille näyttelytulos
Myös Mimmi eli Oona lunasti Kultamaljastarttiin vaadittavan näyttelytuloksen. Luumäen näyttelyssä tulokseksi tuli NUO EH ja arvostelukin oli hieno! Onnittelut Tiinalle ja Tommille!

2.8. Pentutapaaminen
Puronperän pentutapaaminen pidettiin 31.7.-2.8. O- ja R-pentueista tuli paikalle mukava osanotto. Viikonlopun aikana tuli tukku teoriaa ja lukematon määrä toinen toistaan upeampia seisontoja. Koirien ja ohjaajien edesottamuksissa oli nähtävissä nopeaa kehitystä. Kyllä näistä toimivia pelejä tulee...

Kiitokset kaikille osallistujille!

Porukkaa pentutapaamisessa

Pentutapaamisjoukkoa vasemmalta:
Remu ja Sanna, Raju ja Petra, Olga ja Jani, Iisa ja Marko, Oodi ja Miia,
Jalo ja Tapsa, Rihla, Tatti, Mimmi ja Tommi sekä Laku ja Juha

Kuvia pentutapaamisesta

31.7.2009 Lonkkakuvaustulos
Mimmin lonkkakuvaustulos saapui Kennelliitosta: B/A ja kyynärpäät 0/0! Upeaa! Nyt on Tatin ensimmäisestä O-pentueesta kaksi kuvattu ja kaksi tervettä. Hienoa!

23.6.2009 Lonkkakuvaustulos
Olgan lonkkakuvaustulos saapui Kennelliitosta: A/B ja kyynärpäät 0/0! Hienoa! Olga on ensimmäinen kuvattu Tatin ensimmäisestä O-pentueesta. Hienoa, että heti kärkeen tuli puhdas tulos.

7.6. Odessa, "Pimu", erikoisnäyttelyn ROP
Rotujärjestön Kanakoirakerho-Hönshundssektionen ry:n erikoisnäyttely pidettiin jälleen Lapualla. Mestarin paikka oli avoin, koska ROPin neljä kertaa peräkkäin voittanut Kone oli poissa.

Tänä vuonna tähän vuoden kovimpaan näyttelyskabaan oli lähtenyt vain 15 gordoninsetteriä. Tuomariksi oli saapunut Hilde Kvithyll Norjasta. Hän arvosteli myös irlanninsetterit. Tuomarin preppaaminen oli jälleen kerran unohtunut ja meikäläisten sääntöjen erikoisuus eli erinomainen-laatupalkinnon vaatiminen sertin jakamisen pohjaksi oli vieras käytäntö (oli muuten kolmas kerta viimeisen kuuden vuoden sisällä!).

Tämä selvisi vasta junioriluokan narttujen kehän päätteeksi, kun Kvithyll onnitteli kauniista koirasta (sain esittää Pimua). Kerroin, että hän ei voi antaa sertifikaattia, koska antoi vain erittäin hyvä -laatupalkinnon (Norjassa ykkönen eli punainen nauha on paras...). Koska kehä oli vielä käynnissä, laatupalkinto voitiin sääntöjen mukaan vielä vaihtaa ja niin Pimu sai kuin saikin erinomainen-laatupalkinnon!

Loppujen lopuksi Pimu valittiin narttujen kauneimmaksi ja palkintona ensimmäisessä näyttelyssä ensimmäinen sertifikaatti! Siitä tuli myös Rotunsa paras. Voitto olikin selvä, sillä urosta ei ollut em. sääntösekoilusta johtuen lainkaan vastassa (ja niin Narrilta jäi kolmas peräkkäinen serti saamatta, vaikka se olikin Jarin sanoja lainatakseni "paras huonoista uroksista").

Kovin huonosti ei mennyt muillakaan Puronperäläisillä: myös Olga ja Oodi saivat "ykköset" eli erittäin hyvä -laatupalkinnot! Olga sijoitettiin lisäksi noin kymmenestä junnuluokan nartusta kolmanneksi. Neljä koiraa riitti kasvattajaryhmään ja lopuksi pokkasin ROP-kasvattajaryhmän ykkösen sekä kunniapalkinnon! Arvostelukin oli hyvä: "Erittäin hyvää rotutyyppiä oleva tasainen ryhmä. Hyvät turkit ja liikkuvat erittäin hyvin."

Päivän loppukehiin oli aikaa yli neljä tuntia, niinpä pitkänmatkalaiset lähtivät kotiin ja emme osallistuneet viime vuoden tapaan lainkaan BIS-kasvattajakehään. Sen sijaan Pimu oli vielä pitkän päivän jälkeen elementissään ja loppukehässä liikkui monen katsojan mukaan kaikkein upeimmin kehän koirista ja oli lopulta näyttelyn kolmanneksi kaunein! Upea suoritus vasta junnuikäiseltä koiralta!

Onnittelut, Pimu ja Seppo!

Voittajan on helppo hymyillä!

Pimu ja Seppo - voittajan on helppo hymyillä!

ROP-kasvattajaryhmä

Puronperän ROP-kasvattajaryhmä & kunniapalkinto:
Narri ja Jari, tuomari Hilde Kvithyll, Pimu,
Olga ja Jani sekä Oodi ja Miia

17.5. Nalli noutokisan kakkoseksi
Puronperän Nalli ja Jyri esittivät mainioita otteita jo viime vuoden noutokilpailussa. Tällä kertaa Nalli pisti paremmaksi ja kipusi lopulta kisan kakkoseksi! Mestariksi nousivat Fia ja Markku. Minä jätin kisan tällä kertaa väliin viiden mestaruuden jälkeen (2008 Nenä, 2007 ja 2005 Kone, 2006 ja 2004 Hyrsky).

Onnittelut, Nalli ja Jyri!

Nalli toisena Gordoninsetterijaoksen noutokilpailussa
Vasemmalla voittajaekipage Fia ja Markku

15.5. Jäähyväiset
Suomessa on gordoninsettereissä tällä vuosituhannella ollut tasan kaksi muotovaliota. Nyt molemmat ovat poissa. Hyrsky ja Kone metsästävät nyt toisilla jahtimailla.

Olen saanut kokea näiden upeiden koirien kanssa unohtumattomia hetkiä. Nämä kaksi koiraa ovat antaneet varmasti minulle paljon enemmän, kuin olen pystynyt niille antamaan. Raskasta aikaa...

Kiitos kaikesta, Hyrsky ja Kone!

Hyrsky ja Kone ovat poissa

18.-19.4. Kollegio
Pitkään puuhattu ulkomuototuomarikollegio arvosteluoikeuksiaan laajentaville ulkomuototuomareille pidettiin viikonloppuna Kurikassa ja Kauhajoella. Mekin pääsimme treenaamaan taitojamme Leenan kanssa sekä hommasimme paikalle mustia sessuja arvosteltaviksi.

Erja Nummi sai arvosteluoikeudet gordoninsettereille. Onnittelut! Hänet tunnetaan seisojaharrastuksesta pienten münsterinseisojien parissa. 

Erja Nummi ja Eeva Anttinen

Erja Nummi ja Eeva Anttinen

Ulkomuototuomarikollegio

Hannele Jokisilta, Eeva Anttinen, Raija Tammelin, Erja Nummi ja
Raimo Louhio arvioimassa esillä olleita pointtereita

4.4. R-pentue
Hartaasti odotettu R-pentueen syntymä toteutui vihdoinkin. Kaikki meni hienosti ja Tatti sai yhteensä kahdeksan pentua, viisi urosta ja kolme narttua. Kaikilla pennuilla on jo omistajat.

Tatti väsyneenä synnytyksen jälkeen

Tatti raukeana synnytyksen jälkeen

28.3. DGSK:n hovedprøve
Olin reissussa Tanskan suunnalla ja pistäydyin katselemassa tuttuja hemmoja ja uusia lupaavia koiria. Oli kiva nähdä tuttuja taas pitkästä aikaa!

Tarkempi juttu DGSK:n hovedprøvestä tästä linkistä

Tillie ja Mads sekä Anton, Erik ja Kristian

Anton, Erik ja Kristian ihastelevat menestyneitä Tillietä ja Madsia

23.3. Syntymäpäivä ja syntymän odottelua
K-pentue täytti 8-vuotta - onnea! Johan nuo alkavat olla aikakoiria...

Meillä kevät on edennyt siihen vaiheeseen, että pelloilla ja metsissä hanki kantaa hiihtäjää ja koiria mainiosti. Tämä on varsinkin Tatille hieno juttu, sillä R-pentueen syntymään on enää parisen viikkoa ja liikunta on nyt tärkeää.

Tatin hakua suolla kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa

Tatti hakemassa kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa

16.3. Näyttelyt
Kevättalvi on reissattu ympäri Suomea näyttelyissä harjaannuttamassa koirasilmää. Hakuaika ulkomuototuomarikoulutukseen päättyy maaliskuun lopussa. Syksyllä ratkeaa, jos sitä joskus pääsee koulutukseen.

Kuortaneella SPJ:n päänäyttelyssä

Kuortaneella 15.3. SPJ:n päänäyttelyssä avustamassa Matti Palojärveä

14.3. Vuosikokous
Rotujärjestön KKK-HHS ry:n vuosikokous pidettiin Lapualla Vanhassa Paukussa. Gordoninsetterijaoksen roturingissä oli paikalla kivasti väkeä. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Hartsa ja minä jatkan taas vuoden rakentamistauon jälkeen jaostoimikunnassa.

Varsinainen vuosikokous oli värikäs. Rodun ja jaostoiminnan kannalta merkittävin asia oli, että Pete valittiin hallitukseen varsinaiseksi jäseneksi ja näin rotuedustus hallituksessa on turvattu kolmeksi vuodeksi eteenpäin.

9.3. Ultrassa
Käytimme Otson kanssa Tattia ultraäänitutkimuksessa. Tuomisina oli hyviä uutisia: normaali pentue näyttäisi olevan tulossa. Pentuja on tulossa vähintään kuusi, mutta ehkä jopa kahdeksan. Oma eläinlääkärini oli lomalla ja ultralaite oli sijaiselle hieman vieras. Hienosti ultraaminen kuitenkin sujui ja sen verran siitä näkyi, että ihan kiva pentue näyttää tulevan.

Ensimmäinen kuva pennuista

7.3.2009 Kevättä!
Aurinko paistaa ja yöpakkaset kovettavat ladun kovaksi ja liukkaaksi. Kyllä siinä kelpaa gordoninsetteriharrastajan sujutella kulkevan vetokoiran perässä! Koirien ja isännän kunto nousee kohisten.

Tuleva äiti Tatti saa liikkua kasvavan mahan ehdoilla. Se on saanut vapautuksen vetotehtävistä ja saa jolkutella vierellä omaa tahtiaan.

Kevätriemua!

1.3.2009 Hiihtoloma
Pohojammaalla oli hiihtoloma viikolla 9. Viikko vierähti kivasti perheen ja karvaisten ja ei niin karvaisten vieraiden kanssa. Kelit suosivat ja kivaa oli. Kiitokset vieraille kivoista hetkistä!

Late tutkii

Gordoninsetteriasiantuntija Late tutkii onko Tatti tiineenä

Mikko ja Sissi

Mikko hiipii Sissin seisonnalle

2.2.2009 Astutus
Pitkä reissu Norjaan on takana. Matka oli kaikin puolin onnistunut ja R-pentue laitettiin alulle! Etukäteen laskettu astutusaika oli kohdallaan ja Basco astui Tatin parina eri päivänä. Nyt alkaa tuskastuttava odotus. Pentujen pitäisi syntyä huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Tarkemmin pentueesta R-pentueen omalla sekä pennut-sivuilla. 

Randi ja Bjørn

Bascon omistajat Randi ja Bjørn pitelevät Tattia ja Bascoa astutuksen jälkeen

5.1.2009 Yhteydenotto
Pitkien vapaiden jälkeen tuli taas avattua sähköposti ja siellä oli odottamassa iloinen yllätys (monien iloisten Joulun ja Uuden Vuoden toivotusten joukossa): Erik Petersen oli lähettänyt viestin ja kertoi, että alla oleva vanha kuva Koneesta ja Hyrskystä lumessa oli valittu Åens-kennelin kuvakisan joulukuun kuvaksi. Kuvakisan kaikki "finalistit" löytyvät täältä.

Kone ja Hyrsky

 

Uutiset

Tapahtumakalenteri