Nalli tyylittelee

Noutokilpailu 26.4.2008

Gordoninsetterijaoksen noutokisa kilvoitellaan perinteisesti jaoksen kevättapaamisen yhteydessä. Tänä vuonna kevättapaaminen pidettiin Kinnulassa Salamajärven kansallispuistossa Ahvenlammella 26.4.2008.

Noutokisassa Puronperän-koirat menestyivät kivasti, vaikka jätin neljä perättäistä mestaruutta voittaneet Koneen ja Hyrskyn kotiin - mestarin nimen oli aika vaihtua, muuten tämä ei ole enää kenellekään hauskaa! Viime vuonna Koneen ja Hyrskyn saama kaksoisvoitto sai omankin mittani täyttymään...

Kilpailun taso ei ollut tänä vuonna kovin korkea. Tähän vaikutti osaltaan jäinen noutofasaani sekä aina hankala keväinen ajankohta. Kevät ja laumassa peuhaaminen on etenkin urosten noutosuorituksille karvasta kalkkia. Kisaan otti osaa viitisentoista koiraa.

Ohessa kuvia joistakin noutokilpailuun osallistuneista Puronperän-koirista. Kaikki kuvat ovat Jarin ottamia. Tackar!

Köpänderi ja Kalle

Kössi ja Kalle valmiina - kisa voi alkaa!

Kössi noutaa rutiinilla

Kovalla rutiinilla lintu tulee, vaikka se on vielä jäässä

Juhuu!

Rento meininki!

Starttilupaa odottamassa

Laukaus on kajahtanut ja Tatti odottaa starttilupaa

Nouto-ote

Tatin nouto-ote on esimerkillisen lihaa pilaamaton...
Tosin tuomari ei ollut yhtä vakuuttunut sen tehokkuudesta ja 
arveli suorituksen olevan noudon sijasta laahaus! :o)))))

Nalli ja Jyri

Nalli ja Jyri starttaamassa

Nallin ote

Nallin nouto-ote on kunnossa, 
mutta valitettavasti ei yltänyt vielä tällä kertaa sijoituksille

Nolla ja Jussi

Kisassa esiintyivät myös kunnianarvoisa Nolla isäntänsä kera

Pytyn vaihto

Pytyn ojentaminen ja vastaanottaminen on molemmille 
osapuolille aina yhtä nautinnollista

Palkitut

Noutokisan palkitut vasemmalta:
2. Kössi ja Kalle, 3. Remu ja Kepa, 5. Lilli ja Make
edessä 1. Nenä ja 4. Tatti

Omat

Omat arvat saivat tällä kertaa sijoitukset 1. ja 4.

 

Kuvagalleria

Yhteystiedot

Ajo-ohjeet

Kuvagalleria

Linkit