Ekdalens Gert-Åke, "Åke"
Olen aina jalostuksessa pyrkinyt käyttämään terveitä ja
hyväsukuisia koiria nartuilleni. Usein ongelmana
on, että koiraa tai sen takana olevia sukuja ei tunne sen tarkemmin
kuin vain paperilla. Hyvin tärkeää on, että on nähnyt
uroksen ja voinut muodostaa käsityksen sen luonteesta ja
käyttöominaisuuksista. Kerrankin voin sanoa, että tunnen
siitosuroksen hyvin, kun valitsin F-pentueen
isäksi Ekdalens Gert-Åken. Ensimmäisen
kerran näin Åken tositoimissa, kun olimme Skånessa
treenaamassa
DGSK:n 100-vuotisjuhlatapahtuman yhteydessä
pidettyyn maaotteluun.
Olin järjestänyt kenttätreenit tuttujen gordoniharrastajien
eli Tessan kasvattajan Bengt-Olofin ja V-
ja X-pentueen isän, Waltherin,
omistajan ja SGSK:n puheenjohtajan Janin avustuksella. Tuolloin
Åken nuoren koiran kenttähaku ihastutti ja kun se vielä otti
juhlatapahtumassa nuortenluokan ykköstuloksen sekä oli
voittamassa Ruotsille maaottelua, nostin sen jo silloin
potentiaalisten siitosurosten joukkoon. Tuosta maaottelusta jäi
erityisesti mieleen Åken ja Vatun
hakuerä, jossa ne esittivät hienoa hakua ja saivat yhdet
maaottelun korkeimmista pisteistä... Åke on
ollut varhaiskypsä gordoninsetteri. Se sai ensimmäisen ykköstuloksen 1½-vuoden iässä ja
oli jo nuortenluokkaikäisenä voittamassa Pohjoismaista maaottelua, Nordisk
Landskampia. Sen tähänastisen uran suurin voitto on
kuitenkin Fjällpokal-voitto.
Tämä kisa on tunturissa kaikille brittiläisille
kanakoiraroduille järjestettävä mestaruuskisa. Kisaan
pääsee koetulosten perusteella 20 parasta nuortenluokan
koiraa. Hieman siis meikäläisen Kultamaljan kaltainen sillä
erotuksella, että osallistujilla tulee olla koetulos
saavutettuna. Upea saavutus Etelä-Ruotsissa asustavalle ja
treenaavalle koiralle!
Myös Åken suku tunnetaan varhaiskypsyydestä. Sen isä on Tanskan käyttövalio DK KVA Åens Q. UniQ
sai aikoinaan parikin nuorten ykköstulosta ja se on
kruunattu vuoden gordoninsetteriksi 2020 ja 2021. Isoisä ja Puronperän
E-pentueen isä DK KVA (DK JCH & BR CH) SE KVA
Lilleskogens Wayne otti useita nuortenluokan ykkösiä,
nousi voittajaluokkaan sekä otti voittajaluokan sijoituksia -
jopa voitti - jo nuortenluokkaikäisenä. Se oli DGSK:n
vuoden gordoninsetteri 2018. Åken emä, Ruotsin muotovalio SE MVA Ekdalens Ebony, sai kaksi
nuortenluokan ykköstä - molemmat jopa kunniapalkinnon kera!
Voittajaluokkaan se nousi vain 2½-vuoden ikäisenä. Åke
on luonteeltaan erittäin hyväluonteinen. Luonteen olin
todennut jo aikaisemmin treeneissä ja muissa kohtaamisissa.
Hieno luonne painoi paljon siitosurosvalinnassani, sillä
gordoninsetterin upea luonne on se, mitä tulee mielestäni
jalostuksessa vaalia. Suuri
etu on, kun tuntee siitokseen käytettävän uroksen luonteen
hyvin jo etukäteen. Åke on sosiaalinen ja avoin. En ole
koskaan kuullut sen haukkuvan tai urahtavan toisille
koirille - ei edes vieraille uroksille. Koemenestys
kertoo Åken käyttöominaisuuksista paljon. Åke on valittu
rotujärjestön Svenska
Gordonsetterklubbenin
Vuoden Nuoreksi Gordoninsetteriksi sekä Vuoden
Kenttäkoiraksi. Sen hakua leimaa
vauhdikkuus ja laukan helppous. Etenkin kentällä ja tunturissa
nämä ominaisuudet ovat tuomarien mieleen. Åkella
metsästetään myös paljon metsämaastossa eli sekään ei ole
hienojen peltojen keskellä asuvalle koiralle vierasta.
Näyttönä tästä on sen eteneminen Skogspokalenin
finaaliin ykkösrankattuna. Jan
kuvaa Åkea (vapaa suomennos JP):
"Åke on erittäin mukava ja mutkaton koira, jolla on uskomaton
metsästysinto ja nopeus, joka on osoittautunut tehokkaaksi
kaikissa maastoissa. Hän on edennyt finaaliin kaikissa Ruotsin
nuorten koirien arvokilpailuissa ("högstatusprov" -
Derby, Fjällpokal ja Skogspokal) ja
kaiken huipuksi hän voitti Fjällpokalenin syksyllä 2022. Åke oli metsästyksellisesti
hyvin varhaiskypsä ja hänellä on erinomainen tyyli, haku,
vauhti, maastonpeitto ja lintujenkäsittelykyky." Åken
lonkat on kuvattu B-tuloksella
eli terveiksi. Sen neljä muuta pentuesisarta on kuvattu
tuloksilla 3 * A ja B. Myös kaikki lähisuku on lonkkakuvattu,
pääosin A-tuloksin. Jälkeläiset ovat tätä kirjoitettaessa vielä niin nuoria, ettei
niillä ole vielä terveys- tai muita tuloksia (6.1.2024). Åke on perinnöllisesti PRA- ja CCA-vapaa eli
kaikki F-pentueeseen syntyvät koirat
tulevat olemaan sekä PRA- että CCA-terveitä. Ne eivät voi
edes piilevästi periyttää näitä sairauksia, koska myöskään Vilu
ei kanna näitä sairauksia aiheuttavia geenejä (sairauden
aihettava geeni tulee tulla molemmilta vanhemmilta). Näyttelyssä
Åke on käynyt kerran saaden tuloksen käyttöluokan
erinomainen eli korkeimman mahdollisen laatupalkinnon.
Tarkempi näyttelyarvostelu on luettavissa tästä. Tulevan
F-pentueen isä, Åke, on
jalostuspuolella vielä avaamaton tutkimaton arpa, mutta sen
takana olevat suvut ovat aikaisemmin antaneet hyviä pentueita
yhdistettynä Puronperän-vereen. Kun vielä koira itsessaään
sekä kaikki lähisuvun koirat ovat hienoluonteisia, terveitä
ja parhaimmilla metsästysominaisuuksilla varustettuja, on
yhdistelmän lopputulos melko hyvin ennustettavissa...
Huippusukuinen menestyjä, jolla kaikki
on vielä edessä!

Käyttökokeissa Gert-Åke on saavuttanut (tilanne 6.1.2024):
Näyttelyssä Gert-Åke on saanut:
Muuta
Terveys
-
HD:
B/B
-
kyynärnivel:
0/0 (täysin terve)
-
PRA (rcd4): vapaa (negative/clear)
- emä
& isä
-
CCA: terve (negative/clear) - emä
& isä
Åken tiedot Svenska Kennelklubbenin Hunddatassa
Åken tiedot Norsk Kennel Klubin DogWebissä
Åken tiedot Rasdata.nu:ssa
Åke
kennel ProHuntersin sivulla
Åken takana oleva uroslinja
|