|
Y-pentueen kuvia vuodelta 2024
Y-pentueen koirat elelevät jo
toista vuosikymmentä - keskimääräistä pidempi ikä
gordoninsetterille. Hyvässä kunnossa tuntuvat kuitenkin
edelleen olevan ainakin ikäisikseen. Niiden kanssa käydään
edelleen jahtia ja ennen kaikkea nautitaan olosta kotosalla.
Tälle sivulle olen laittanut esille kuvia
Y-pentueesta vuodelta 2024. Suurin osa kuvista on koirien omistajien ottamia. Tuoreimmat kuvat ovat ensimmäisinä.
|

Puronperän Yara 4.2.2013 - 31.12..2024


Puronperän Yoda 4.2.2013 - 26.11.2024

Nyt on Yoda matkannut muille lintumaille.
Nämä paikat oli hälle sitä tahtoi ja sai!

Tämä kaveri kerkes kokemaan paljon!
Ja tosi moni sai nauttia tilanteista Yodan kanssa

Yoda oli omimmillaan Ruotsin mökillä tunturissa ja metsomailla
Vielä viimeiselläkin reissulla sen seisonnalta ammuttiin metso

Olipa kyllä kova pala luopua, niin paljon saavutettu mahtavia retkiä!

Yoda opettaa pentua (Ferra alias Veda) seisomaan fasaania

Yodalla vielä ohjelmassa tunturireissuja lokakuun lopulla

Ikää on jo yli 11 ja ½ vuotta. Paikat alkavat jo kolottaa sen verran,
että kovin paljon jahtireissuja ei enää ole edessä...
Pää toimii ja vietti ei anna periksi.
Hieno mettotyö kolmella kovalla tarkentamisella ja sit päästiin poksuttaan.

Yoda lenkillä hirmu kilttinä

Yoda ei ole kovin innostunut uudesta tulokkaasta, Ferrasta

Yoda vieraisilla

D-pentueen emä Tessa
ja F-pentueen emä Vilu
ovat hieman epäileväisiä vieraan aikomuksista

Yara 11v (4.2.)
Hippitukka siistittiin synttärin kunniaksi... :-)

Reilu 10 vuotta sitten odottelimme, josko pentueista syntyisi meille ensimmäinen oma gordoni.
Jukkapa yllättikin ehdottamalla meille nuorta kodinvaihtajaa Yörniä.
Kodin- ja nimenvaihdoksen myötä alkoi uusi elämä!
Helppoa ei ole ollut ja päivääkään ei ilman ärräpäiden lentelyä ole kulunut.
Mutta ei myöskään päivää ilman gordonin rakkautta ja sekoilua. Metsästysharrastuksen kannalta olisi varmasti helpompi ollut kouluttaa pennusta asti oma koira,
mutta Yörö on opettanut koirista ja koiran omistajuudesta enemmän, kuin muut koirat yhteensä!
Edelleen Yörö osaa yllättää monin tavoin omistajansa ja ympärillä elävät ihmiset ja eläimet!

Tapaturma-alttiutta on sen verran tässä koirassa, että totesin joskus olevani ihmeissäni, jos koira elää yli 3-vuotiaaksi. No, kohta tulee 11 vuotta mittariin,
mutta rauhoittunut ei ole pätkääkään.
Ehkä kolmas aivosolu on kehittynyt vuosien varrella! Miten voikaan yhdessä koirassa olla samaan aikaan niin paljon viisautta ja urpoutta.
Tänään tuli kuluneeksi 10 vuotta siitä kun haimme Yörön meille ja nykyään Yörö kyttääkin lintuja uudessa kotimaassaan Portugalissa!
Kohta ollaan asuttu puoli vuotta täällä ja Yörö on vasta kerran tippunut syvään kaivoon, pari kertaa ojaan, jäänyt piikkipuskiin jumiin ja syönyt mielettömän määrän teiden pientareilta löytyviä aarteita kuten kakkaa.
Yörö myös helpotti uusiin naapureihin tutustumista päästämällä heidän kissan vihreimmille hiirimaille.
Onneksi oli ymmärtäväinen naapuri ja vielä ollaan väleissä!

Yörö, kuten myös lappalaisveljensä nauttii suuresti saamastaan huomiosta täällä, sillä ovat todella harvinaisia rotuja tässä maassa!
Kiitos Jukka tästä mahtavasta koirasta! Toivottavasti edessä on vielä useampi yhteinen vuosi tämän koiran kanssa! ♥

Yaran pakkasterkut
|