|
X-pentueen astutusreissu
Viiman juoksu alkoi
lähes kellontarkasti laskettuna ajankohtana vuodenvaihteessa.
Jonkin verran juoksun alkaminen arvellutti, sillä edellinen
juoksu oli ollut kovin epämääräinen. Kiiman huippu piti olla
alkuviikosta kuun puolivälissä, mutta lähdin matkaan jo
viikonloppua vasten, sillä halusin olla perillä
ennemmin liian aikaisin kuiin myöhään. Nykyisin
matkan ajoittumisella viikonlopulle tai reissun venymisellä
työviikolle ei
ole juurikaan mitään merkitystä, sillä töitä voi tehdä
lähes missä tahansa ja palaverit onnistuvat etäyhteyksillä
vaikka mistä käsin. Valmistauduin matkaan sillä asenteella,
että astutus tehdään huolella ja rauhassa, vaikka matka
hieman venyisikin. Waltherin
isännän, Janin, kanssa olimme olleet yhteydessä jo hyvissä
ajoin ennen reissua ja olihan hän tuttu jo vuosien takaa. Yksi
Puronperän-pentue on Waltherilla jo ennestään ja jokunen
tapaaminenkin treeni- ja koemerkeissäkin on ennestään takana.
Janille sopi astutukset ja tapaamiset mainiosti, sillä hän
päättää itse omista aikatauluistaan. Matkasin
Ruotsin eteläkärkeen, Trelleborgiin, rauhassa. Mikään kiire
ei ollutkaan, sillä olin lopulta perillä päivää paria
aikaisessa. Astutus sujui hyvin, kunhan vain kiima eteni ensin
oikeaan ajankohtaan. Waltherilla on jo ennestään jokunen
astutus, joten siltä osin homma sujui rutiinilla. Reissu sujui
kaiken kaikkiaan kivasti ja oli kiva tavata Stina, Jan ja
Walther pitkästä aikaa. Monenlaista juttua tuli rupateltua
hyvän seuran ja ruoan merkeissä.
X-pentueen pitäisi
syntyä maaliskuun puolivälissä, mikäli kaikki menee
normaalisti. Luonnollisesti taas kerran odotetaan suurta pentuetta ja
ennakkotietojen perusteella näin onkin asianlaita.
Kiitokset Stinalle ja Janille
kestityksestä sekä mukavasta seurasta!
Olin reissussa yksin ja se ei ole ihan paras
juttu kuvaamisen kannalta. Jotain kuvia tuli kuitenkin räpsittyä.
Ohessa joitakin matkalta otettuja kuvia.
|

Astutusmatka suuntautui tällä klertaa etelä-Ruotsiin,
joten matkaan lähdettiin laivalla

Viima on kokenut reissaaja ja ottaa lunkisti erilaiset paikat
Koiravessa voi toimia kolleille, mutta ei oikein nartuille...
|
Laivamatkan jälkeen pääsimme levänneinä
baanalle. Ajomatkaa ei ollut mitenkään mahdottomia ja aikaa
oli yllin kyllin. Ajelin rauhassa, koska Jan oli jahdissa
aamupäivällä. Tarkoitus oli tavata Walther ja omistajat
iltasella, joten mitenkään kiirusta ei
tarvinnut pitää. Ajelu kohti etelä-Ruotsia sujui tuttuja
hyviä teitä pitkin melko leppoisasti.
|
Laivamatkan jälkeen taivas leimusi Tapparan
väreissä - lupaa hyvää!
Matkalla ohiteltiin tuttuja maamerkkejä
Vättern aaltoili vapaana, vaikka oli tammikuun
puoliväli
Talvimaisemat ovat etelä-Ruotsissa hieman erilaiset
kuin meillä
Vaikka Viima oli vielä aikaisessa,
koirat pääsivät kuitenkin tutustumaan ensikerran toisiinsa
|
Iltaa istuttiin rauhassa melko pitkään.
Aamusella ei ollut mikään kiire, vaan astutushommeleille oli
aikaa koko sunnuntaipäivä.
Majapaikka oli kivenheiton päässä olevassa Minnesberg
Bed & Breakfastissa. Valitsin tämän vaihtoehdon,
vaikka Sitna ja Jan tarjosivat majoittumista kotonaan. Tällä
tavoin sain tehdä rauhassa töitä ja toisaalta kiimainen
narttu ei häiritse talossa asuvan uroslauman rauhaa. Paikka
olikin erinomainen ja emäntä kovin ystävällinen.
|

Uusi päivä, mutta samat kujeet



Astutusta kokeiltiin sekä aamulla että illalla
Viiman kiima oli vieläkin hieman liian alussa
|
Olin varannut reissuun useamman päivän, vaikka
oikea astutusajankohta oli melko tarkkaan tiedossa. Toisaalta
tiesin olevani matkalla hieman etuajassa. Odottelin
rauhassa vielä pari alkuviikon päivää. Tänne
saakka kun kerran oli ajeltu, oli parempi hoitaa astutus
kunnolla. Seuraava
päivä oli leppoisa ja se sujui pitkäli edellispäivän
malliin: hieman töitä, ulkoilua ja ajan tappamista. Toki
kävin heti aamupäivällä hoitelemassa matkan
päätehtävää.
|
Kokenut uros tietää, milloin nartun kiima on edennyt
oikeaan ajankohtaan
Silloin astutus sujuu helposti
Waltherin kelpaa loikoilla raskaan työn päälle
|
Kaunista päivää jäi runsaasti lähialueeseen
tutustumiseen. Samalla sai hoidettua pakollisen
ekinokokkoosilääkityksen. Ruotsissa se sujuu hieman eri
tapaan: lääke on käsikauppatavaraa, joka hankitaan itse, ja
vain kirjauksen passiin hoitaa eläinlääkäri. Meillä ei
eläinlääkärikuluja pysty kuittaamaan suunnilleen 15 euron
summalla... Ilta meni jälleen hyvän ruoan
ja seurustelun merkeissä. Hoidimme alustavasti paperihommat
kuntoon, niin niihin ei tarvitse palata myöhemmin. Waltherilla
on jo yksi rekisteröity pentue Suomessa, mikä helpottaa
osaltaan lappuruljanssia.
|

Aamulla varhain kävin vielä hoitelemassa viimeisen
astutuksen


Kunnon
astutus vaatii esileikkiä ja riittävästi kuivaharjoittelua...
Kyllä kelpaa poseerata! :-)
Etelä-Ruotsi on täynnä hanhia, joita lentelee
syksyn ja talven aikana joka puolella
Jan on innokas metsästäjä ja hanhiakin tulee ammuttua meikälisestä
näkökulmasta aivan käsittämättömät määrät
|
Viima oli astutettu onnistuneesti. Reissun missio oli täytetty huolellisesti! Oli aika jättää hyvästit
Janille ja Waltherille. Hyvästien jälkeen lähdimme
paluumatkalle. Meillä oli koko päivä aikaa ajella
iltalautalle. Ajelu
kävi
jouhevasti, sillä Trelleborgista Tukholmaan tiet ovat isoja ja
yöllä liikennettä on melko vähän. Lautalle sai ajella
kaikessa rauhassa.
|

Paluumatka sujui tuttuja reittejä

Tiet olivat sulat ja talven merkkejä
oli vain juuri ja juuri näkyvissä

Jätimme Ruotsille ja Tukholman valoille hyvästit


Iltapissit ja hyttiin nokosille!
|
Laivamatkan ja lyhyen kotiinajamisen jälkeen reissu oli ohi.
Astutusreissu oli sujunut suunnitelmien mukaan.
|

Tällä
kertaa reissu oli melko maltillinen:
vain palan matkaa toista tuhatta kilometriä.
|
Astutus on nyt hoidettu ja on aika odotella tuloksia. Kuukauden päästä alkaa jo näkyä - siihen saakka pitää jännittää!
Onnistunut ja mukava reissu!
Kiitokset Stinalle ja Janille kestityksestä sekä mukavasta seurasta!
Nyt sitten rauhoitutaan odottamaan pentuja...
Pentujen luovutusajankohta on kesän korvalla toukokuun alussa.
Kesällä on mainiota aikaa puuhastella
niiden kanssa ja ehtiväthän ne jo syksyllä aloitella jahtihommia.
|
|
X-pentue
X-pentue 2019
sukutaulu
tuloksia
kuvagalleria
Xani
Xavier
Xelcie
Xena
Xero
Xiri
Xiru
XO
Xpertti
Xylona
narttulinja
uroslinja

Pennut
Koirat
Gordoninsetteri
|