Elma ja pennut

Q-pentue / Elma - Guillac

Q-pentue syntyi 13.4.2018. Siihen syntyi 4 urosta ja narttu.

Elma itse ja koko U-pentue on menestynyt hienosti kokeissa - Suomen kaikkien aikojen parhaiten käyttökokeissa menestynyt gordoninsetteripentue. Tämän lisäksi Elman ensimmäinen pentue eli A-pentue on osoittautunut erinomaisiksi metsästyskoiriksi. Nämä seikat innottivat suunnittelemaan Elmasta toistakin pentuetta. Erittäin painava juttu vaakakupissa oli myös se, että Pasi halusi itselleen seuraavan koiran Elmasta kotiin kasvamaan...

Tehtäväkseni kasvattajana tuli löytää korkeatasoinen uros pentueen isäksi. Lopulta päädyttiin ruotsalaiseen nuoreen ja lahjakkaaseen urokseen 
NO V-17 Fjällpilens IE Guillaciin, jolla itsellään oli jo hienot näytöt nuoresta iästä huolimatta. Lisäksi pentueen muutkin koirat ovat menestyneet kokeissa. Vielä kun omistaja/kasvattaja oli jo ennestään tuttu, voitiin olla urosvalinnan suhteen olla melko luottavaisia.
(edit: myöhemmin Guillac saavutti avomen luokan ykkösen ja siitä tuli samalla Ruotsin ja Norjan muotovalio.)

Guillacin isä on Kansainvälinen ja Ranskan käyttövalio, Euroopanmestari 2013 ja 2014 C.I.T. FR KVA EM-13 EM-14 Eragon. Sekä isän että emän  puolelta tulevat hyvät suvut, pentueen koirat ovat hyväluonteisia ja hienosti menestyneitä - ei ole mitään syytä, miksi ei myös periyttämisominaisuudet olisi samalla tasolla. Jälleen kerran odotukset pentujen suhteen ovat todella korkealla!

Ensimmäinen astutus

 

Q-pentue

Q-pentue 2018

sukutaulu

tuloksia

kuvagalleria

  • Qaro

  • Qiirus

  • Qoda

  • Quasimodo

  • Quattro

narttulinja
uroslinja

gordon setter - scottish black setter

Pennut

Koirat

Gordoninsetteri