Sean

SE MVA Sydåens Zigzag - "Sean"

Zigzagia eli Seania, kuten sitä tuttavallisemmin nimitetään, suunniteltiin jo Vinkan kumppaniksi C-pentueeseen loppuvuodesta 2022. Tuolloin kaikki Seanin terveystutkimukset eivät ehtineet valmistua astutusajankohtaan mennessä, joten pentueen isä vaihtui. Sittemmin aikaa on vierähtänyt ja vihdoin oli mahdollista käyttää D-pentueen isäksi SE MVA Zydåens Zigzagia.

Alunperin kiinnostus Seaniin heräsi keväällä 2022, kun olimme pohjoismaisessa maaottelussa Tanskassa. Tuolloin maaottelun yhteydessä pidetyn DGSK 100-vuotisjuhlan yhteydessä pidetyn voittajaluokan kokeen voitti nuori lupaava uros... Kiinnostusta ei lainkaan vähentänyt se, että isä on DK KVA DK SE MVA Åens Hr. Whitefoot, "Futti", jonka kanssa olen ollut moneen kertaan ollut maastossa ja viettänyt iltoja yhdessä Erikin kanssa. Futti on yksi Pohjoismaiden parhaiten metsästysominaisuuksia periyttänyt gordoninsetteri. Lisäksi emä on Åens Molly, jonka kanssa olen ollut myös muutamaan kertaan treenaamassa. Tunsin siis koiran takana olevat suvut tavallista paremmin - takana ovat Tanskan parhaat periyttäjät ja metsästyssuvut. Vielä kun koirien luonteet ovat kuin ajatus ja terveys kohdallaan, niin tätä urosta ei voi sivuuttaa!

Tätä kirjoitettaessa Sean on vasta nelivuotias, mutta se on saavuttanut jo huiman koemenestyksen. Se on "viimeistelyä vaille" Ruotsin ja Tanskan käyttövalio. Kovin paljon ei tarvitse olla ennustajanlahjoja, niin voi sanoa sen melko varmasti nämä tittelit piakkoin myös saavuttavan. Viimeisen 1½ vuoden aikana Sean on saavuttanut 10 voittajaluokan sijoitusta ja vain puolenkymmentä starttia on päättynyt ilman sijoitusta. Eikä vain sijoituksia, vaan se on menestynyt erityisesti kovimmissa kisoissa, kansainvälisissä voittajaluokissa sekä maiden mestaruuskisoissa varmuutensa ansiosta. Sean on sijoitettu neljänneksi Ruotsinmestaruuskisassa ja viidenneksi Tanskanmestaruuskisassa (kevät).

Tämä huima menestys perustuu kahteen asiaan. Sørenin mukaan Sean on loistava linnunlöytäjä ja se on erinomainen linnunkäsittelijä. Näitä ominaisuuksia hän erityisesti painottaa, vaikka on nähnyt lukuisia huippukoiria. Tänäkin syksynä hän ohjasi kolme koiraa Ruotsin mestaruuskisojen finaaliin, joista kaksi viiden parhaan joukkoon (pointteri 2. ja Sean 4.). Merkittävä menestyksen tae on hienosti koulutettu koira. Netistä löytyy videoita, joissa Seanilta ammutaan lintuja, kun se ensin nostaa linnut upeasti etäältä pyydettäessä ja jää tämän jälkeen paikalleen täsmällisesti. Huippukouluttajalla huippukoira!

Koiran virallinen omistaja, Marie, kertoi: "Kun seurasin Seanin hakua Tanskassa keväällä 2022 itkin, koska se oli niin kaunista. Olen nähnyt monia koiria Sørenin käsissä vuosien varrella, mutta harvat ovat jättäneet minuun sellaisen vaikutuksen kuin Sean."

Seanin suku on tunnettu erinomaisesta metsästysominaisuuksien periyttämiskyvystä. Isä Futti on yksi Tanskan ja Pohjoismaiden parhaista jalostusgordoneista. Sen jälkeläisistä lukuisat koirat kilpailevat voittajaluokassa, tunnetuin ehkä Tanskan Derby- voittaja Åens Prisca, jolla on 75 %:sti sama suku kuin Seanin takana (isä myös Futti ja emä Seanin äidin Mollyn äiti Ofelia). Myös emä Åens Molly ja sen takana oleva suku on periyttänyt hyvin. Sean itse ja sen takana olevat suvut tunnetean hyväluonteisuudesta sekä erinomaisesta terveydestä.

Sean itse on vielä nuori uros, mutta sen muutamasta jälkeläisestä kannattaa nostaa esille mm. Rørosviddas Kjeld, joka on saanut jo viisi ykköstulosta ja se eteni mm. Ruotsin Derbyn finaaliin. Ensimmäisen nuorten ykkösen Kjeld saavutti vain 11 kuukauden iässä. Pentueesta on jo viisi koiraa palkittu kanakoirakokeissa.

Sean on hyväluonteinen uros, kuten gordoninsetterit yleensäkin. Astutusreissulla se tervehti minua iloisesti ja sen ei tarvinnut haukuskella, vaikka talon muut koirat tulosta ilmoittivatkin (pointtereita ja englanninsettereitä). Niiden muutaman päivän aikana, joita sitä tapasin, se vaikutti hyvin rauhalliselta ja tasapainoiselta koiralta.

Marie kuvailee: "Saavutustensa lisäksi Sean on erittäin uskollinen kumppani. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, kun hän tuli elämääni vuonna 2019. Hän on myös erittäin ovela ja älykäs, jolla on ihana persoonallisuus, sellainen "rehvastelija".

Seanin lonkat on kuvattu A-tuloksella, samoin kuin neljällä muulla täyssisaruksella. Hyvälonkkaisia koiria siis. Seanin lonkkaindeksi on 109,0 NGK:n jalostustietojärjestelmässä eli selvästi rodun keskiarvon yläpuolella, vaikka Norjassa on Suomea parempi gordoninsettereiden lonkkien taso (indeksi lasketaan rodun populaation perusteella). 
Seanin jälkeläisistä on lonkkakuvattu kuusi, jotka kaikki ovat saaneet parhaan mahdollisen tuloksen A/A.

Sean on CCA-vapaa eli kaikki syntyvät pennut tulevat olemaan CCA-terveitä. Sen silmät ovat eläinlääkärin tarkastamat tuloksella "Visar inga tecken på ärftlig ögonsjukdom" (ei osoita merkkejä perinnöllisestä silmäsairaudesta). Lisäksi kasvattajan mukaan molemmat vanhemmat ovat sekä CCA- että PRA-vapaita eli koira ei voi olla PRA-kantaja (virallista tulosta ei ole saatavilla).

Näyttelyssä Sean on käynyt seitsemän kertaa, joilla se on saanut vaadittavat sertifikaatit ja se onkin

Ruotsin muotovalio

Tulevan D-pentueen isä Sydåens Zigzag on jo osittanut periyttämiskykyään ja sen takana olevan suvun näytöt ovat kiistattomat. Nämä veret ovat aikaisemmin tuoneet hyviä tuloksia Puronperän vereen yhdistettynä.

Tulevaisuuden lupaus niin koe- kuin jalostussaralla,
jolla on jo takana loistava koeura!

break

Käyttökokeissa Sean on saavuttanut (20.11.2023 mennessä):

SKL 4 & CK (VOI 4 ja sertifikaatin arvoinen), Ruotsinmestaruus 15.10.2023
SKL 3 & CK (VOI 3 ja SA), Ruotsinmestaruus-karsinta 14.10.2023
SKL 1 & VP (VOI 1 pudotuksella, viltpris), Ruotsi 9.10.2022
VK 2 & CK (VOI 2 ja sertifikaatin arvoinen), Tanska 1.10.2022
VK 3 (VOI 3), Tanska 24.9.2022
VK 4 (VOI 4), Tanska 18.9.2022
VK 5 & CK (VOI 5 ja sertifikaatin arvoinen), Tanskanmestaruus 10.4.2022
SKL 1 & CK (VOI 1 ja sertifikaatin arvoinen), Ruotsi 1.4.2022
VK 1 & CK (VOI 1 ja sertifikaatin arvoinen), Tanska 26.3.2022
VK 6 (VOI 6), Tanska 23.3.2022
Derby-finalisti, Ruotsi 9.9.2020
UKL 1 & HP (NUO 1 & kunniapalkinto) - Derby-karsinta, Ruotsi 8.9.2020 

 

Näyttelyissä Sean on saavuttanut mm. (20.11.2023 mennessä):

Ruotsin muotovalio

BKL Exc., BKK 1, CK, BH 1, CERT, BIR & SE UCH (käyttöluokan erinomainen ja ykkössijoitettu, sertifikaatin arvoinen,  paras uros, sertifikaatti, rotunsa paras ja Ruotsin muotovalio), Ruotsi 28.5.2022
BKL Exc., BKK 1, CK, BH 1, CERT & BIR (käyttöluokan erinomainen ja ykkössijoitettu, sertifikaatin arvoinen, paras uros, sertifikaatti ja rotunsa paras), Ruotsi 28.5.2022
BKL Exc., BKK 2, CK, BH 2 & CERT (käyttöluokan erinomainen ja kakkossijoitettu, sertifikaatin arvoinen, paras uros 2. ja sertifikaatti), Ruotsi 15.5.2022

 

Muuta

DGSK Vuoden Kenttäkoira 2022

MFK Vuoden Voittajaluokan koira 2022

 

Terveys

HD: A/A; HD-indeksi 113,0 (NKK 12.1.2024)
CCA: vapaa/terve (negative)
Silmätarkastus: ei merkkejä perinnöllisestä silmäsairaudesta
                              (Visar inga tecken på ärftlig ögonsjukdom)

Hyväksytty DGSK:n eliittijalostusrekisteriin

 

Sean Svenska Kennelklubbenin Hunddatassa
Sean Norsk Kennel Klubin DogWebissä
Seanin tiedot Rasdata.nu:ssa
Seanin takana oleva uroslinja

break

Voittajaluokan iloa

Tästä kiinnostus Seaniiin heräsi - DGSK:n 100-vuotisjuhlan voittajaluokan voitto
Oikealta vasemmalle: Sean ja kouluttaja Søren, omistaja Marie,
kasvattajat Erik ja Henning sekä DK Derby-18 Åens Prisca

Poseerausta

Poseeraus nuorena
Sen ulkomuoto on erinomainen käyttögordonille

Sean ja Marie

Seanin omistaja on virallisesti Marie ja Søren on kouluttaja & ohjaaja

Pentuna

Hakua

Seanin koearvosteluissa on lähes poikkeuksetta maininta
hyvästä hakuvauhdista ja hienosta tyylistä

Seisonta

break

Videoklippi seisonnasta, nostosta ja paikalleenjäämisestä

break

Seisonta

Seanin seisontatyyli on todella kaunis

Jahdissa

Jahtivideoilla näkyy, kuinka hienosti Sean nostaa ja jää paikalleen
Mikäs siinä on vieraiden metsästellessä!

Søren ja Sean

Sean ja riekkosaalis

Ruotsin muotovalio

Seanista tuli Ruotsin muotovalio keväällä 2023

Sydåens Zigzag

Sean ja Søren

Sean palkittiin Tanskan gordoninsetteriklubin, DGSK:n,
vuoden parhaana kenttäkoirana 2022

Seisonta Gotlannissa

Sean ja Søren

Årets SKL-hund 2022

Seisonta

break

Zarina DM 3. ja Zigzag SM 4.

Menestyksen päivä 15.10.2023

Sydåens Zarina oli Tanskan mestaruuskisojen 3. (ylempi kuva) ja
veli Sydåens Zigzag oli Ruotsin mestaruuskisojen 4.
Harvinaista, että pentuesisarukset nousevat samana syksynä maansa mestaruuskisojen palkinnoille ja vieläpä samana päivänä!

Kjeld UKL1

Seanin poika Rørosviddas Kjeld on saavuttanut jo viisi ykköstulosta, joista ensimäisen nuortenluokan ykkösen vain 11 kuukauden iässä
Kjeld eteni myös Ruotsin Derbyn finaaliin
Se kruunattiin Vuoden Nuoreksi Gordoninsetteriksi Tanskassa 2023

Futti

isä kaksoisvalio
DK KVA & DK SE MVA Åens Hr. Whitefoot

Futtilla on takanaan huima koeura (vielä syksyllä 2023 se otti VOI2) ja
sen lukuisat jälkeläiset ovat nousseet voittajaluokkaan
Jälkeläisissä mm. Tanskan Derby-voittaja Åens Prisca

Åens Molly

emä Åens Molly on huippuperiyttäjä
Se on hyväksytty DGSK:n eliittijalostusrekisteriin

POHJ SE DK FI MVA Glavaris DV Ztorm

isoisä Pohjoismaiden muotovalio
POHJ SE DK FI MVA Glavaris DV Ztorm

Sen veli KANS POHJ SE DK NO MVA Glavaris DV Zlatan on
Puronperän A-pentueen isä

Tillie

isoäiti Tanskan mestari ja kaksoisvalio
DK KVA (JCH & BRCH) DK MVA DM-2012 Vinterdalens Tillaaen

S KVA Åshöjdens Vivi

isoisoäiti Ruotsin käyttövalio
S KVA Åshöjdens Vivi

Vivi voitti Ruotsin gordoninsetteriklubin, SGSK:n, 100-vuotisjuhlakokeiden voittajaluokan sekä mestässä että tunturissa

DK KVA Storåens Cash

isoisoisä Tanskan käyttövalio
DK KVA Storåens Cash

 

Kuvagalleria

Yhteystiedot

Ajo-ohjeet

Kuvagalleria

Linkit