Pennut

A-pentueen pentuaika

A-pentue on Elman ensimmäinen pentue. Ensisynnyttäjäksi se on hoitanut pentuja upeasti ja pennut nauttivat. Ne ovat olleet rauhallisia ja kehittyneet hyvin.

Aluksi pentulaatikossa ei kovin paljon tapahdu, lähinnä vain syödään ja nukutaan. Niinpä alussa kuvat ovat lähinnä ruokailevista tai nukkuvista pennuista. Pian on kuitenkin luvassa lisää vipinää ja kuvissakin vauhtia!

Tällä sivulla on erinäisiä otoksia pentueen kahdeksasta ensimmäisestä elinviikosta. Ruokailu- ja vierailukuvat löytyvät omilta sivuiltaan.

Unta

Alussa pennut eivät näe eivätkä kuule ja jalat eivät vielä kanna,
joten harrastukset ovat vähissä

Krooh

Päällä

Toisten päällä on lämpimintä ja turvallisinta nukkua

Rennosti

Elma osaa ottaa pentujenhoidon melko rennosti

Lepäilyä

Kasassa

Hoitoa

Ruokailua

Ruoka maittaa mammoille - sekä Elmalle että Rihlalle

Lomalla

Elma ottaa välillä "mammalomaa"

Muiden kanssa

Lomaa voi ottaa ihan missä vaan,
kuten muiden kanssa verkkoja selvittämässä

Pennut

Kukkuu

Jengiä

Painia

Pennut ovat jo sen verran varttuneet,
että ensimmäiset painit pistetään pystyyn!

Sormissa

Pentuläjä

Uusi asunto

Rihlan synnytyksen lähestyessä pennut pääsivät isompaan pentulaatikkoon

Ulkona

Muuttoon liittyy myös ensimmäiset ulkoilut
Pakkaset sopivasti lauhtuivat ja ulkona ei tule pikku tassuille niin kylmä

Kylmä!

Elma

Äitille laitettiin "ponnistusalusta", josta voi hypätä pentulaatikkoon, 
mutta tämä ei nyt mennyt ihan niin kuin piti...

Koe-eläin

Elma joutuu pentujen hoidon välissä myös koe-eläimeksi...

Kenttätestit

...osallistuu kenttätesteihin Tatin ja Vatun kanssa...

Kalassa

...sekä on mukana kalalla
(etualalla 5 kg lappajärveläistä kuhaa)

Sarin ja Jarin vierailulla ottamia kuvia
löytyy YouTube-koosteena (klikkaa tätä)

Yhdestä kuvasta tuli Kalevan lukijoiden suosikki
Linkki Kalevan kuvaan aukeaa -> tästä
Toinen kuva löytyy -> täältä

Kaapo ja Sebastian

Pennut saivat helmikuun kunniaksi värilliset merkkipannat, 
jotka ainakin alussa kutittavat!
Kuvassa etualalla Kaapo (vihreä) ja takan Sebastian (vaalean sininen)

Pennut

Pennut on nyt kuvissa helppo erottaa. Kuvassa mm.:
Sebastian (vaalean sininen), Patrik (musta), Timantti (pinkki) ja Kaapo (vihreä)
Kuvasta puuttuu Lumihiutale (valkoinen) ja Jesse (ruskea)

Patrik

Viisiviikkoisena alkavat leikkikalut saada kyytiä
Patrik järsii jo purulelua

Jesse

Jesse antaa kyytiä matolle

Lumihiutale

Lumihiutale retuuttaa palloa...

Ryöstö

...kunnes se ryöstetään ja viedään lempipaikkaan kaapin alle

Patrik

Ulkoilemassa

Kun pennut viettävät rattoisaa aikaa, 
alkaa Elma jo aloitella treenejä kevätjahteja ja -kokeita silmälläpitäen

Autoilemassa

Autoilemassa totutellaan kohta eteen tulevaan matkaan uuteen kotiin

Sisällä

Sisällä Timantti, Patrik ja Kaapo antavat matoille kyytiä

Lumihiutale

Sisällä tutkitaan paikkoja varovasti

Kisaliivi

Vihdoin tuli sekin aika, että Elma puki kisaliivin päälle...

Vattu hyvästelee

Vattu vielä hyvästelee ja
Elma lähtee treenaamaan kevään tunturijahteja ja -kokeita varten

Sirumatkalla

Ensimmäisten pentujen lähtiessä kohti uutta kotia on aika käydä laittamassa sirut niskaan

Sirutettu

Jännä reissu - nyt on sirut ja viralliset nimet
Pennut eivät edes vinkaisseet niitä sirutettaessa

Kaapo ja Sebastian

Tyttöjen lähdettyä uusiin koteihin poikien elämä rullaa normaalia rataa

Peto

Maailmassa on niiiiiiiiiiiiiin ihmeellisiä otuksia!

Lehdessä

Yksi Jarin vierailulla ottamista kuvista oli päätynyt Kalevaan lukijan kuvaksi
Kalastustunnelmissa oltiin silloinkin

Lumihangessa

Lumihanki haittaa hieman menoa, kun jalat ovat vielä lyhyet

Video luoksetuloharjoituksesta lumihangessa aukeaa -> tästä

Jesse

Ulkoilun jälkeen rentoudutaan - Jesse

Kaapo

Kaapo

Patrik ja Sebastian

Patrik ja Sebastian

Kaapo ja Sebastian

Kaapo ja Sebastian

 

A-pentue

A-pentue 2016

sukutaulu

tuloksia

kuvagalleria

  • Absurd

  • Adolf

  • Amanda

  • Amigo

  • Aurora

  • Avec

narttulinja
uroslinja

gordon setter - scottish black setter

Pennut

Koirat

Gordoninsetteri