Ansa

A-pentueen kuvia 2016

A-pentueen koirat syntyivät heti vuoden alussa ja ne pääsivät koteihinsa jo ennen helmikuun loppua. Kevät ja kesä ovat sitä aikaa, jolloin ne kasvavat ja telmivät uusien perheiden kanssa. Syksyllä ne ovat jo niin isoja, että katseet kääntyvät kohti jahtihommia. Ennen sitä on vielä paljon hommia koulutuspuuhissa.

Tälle sivulle olen laittanut esille kuvia A-pentueen ensimmäiseltä elinvuodelta 2016. Pentuajan kuvat ovat omalla sivullaan. Suurin osa kuvista on koirien omistajien ottamia. Tuoreimmat kuvat ovat ensimmäisinä.

Hönön kelkkaretki

Kaleva 29.12.2016

Kaleva 29.12.2016 - Hönö alkaa olla jo paikallinen julkkis

Jouluna

Hyvää joulua!!
Toivottaa: Alma ja Poju sekä palvelusväki

Hönö

Hönö odottelee pukkia ja aika kuluu kivasti leikkimällä

Jalo nukkuu

Sopu sijaa antaa. Jalo tykkää olla iholla...

Jalo

Jalo toivottaa jännittävää Joulun odotusta muille Puronperän nelijalkaisille!

Sauna-Hönö

Hönö liittyy "saunahullujen settereiden" joukkoon
Se pitää raahata ulos saunasta ennen ihan kovimpia löylyjä, 
sillä nuori herra ei millään tahtoisi lähteä pois

Jalo ja Pete

Jalon (Adolf) ja Peten seikkailuja voi seurailla 
Korpi Makasiinin jaksossa 10/2016
Jakso kertoo kanalinnustuksesta eri tavoin ja Jalon ensimmäisen syksyn edesottamuksia voi seurailla suunnilleen 36 minuutin kohdalta eteenpäin

Video aukeaa tästä linkistä

Hönö

Hönön (Avec) Itsenäisyyspäivän viettoa Ranuan kaamostunnelmissa - 
pakkasta 30,9 astetta

Tapaaminen

Alma ja Tomi osallistuivat marraskuun lopun
Puronperän fasaanijahtiin ja koulutusviikonloppuun

Alma seisoo

Alma on kymmenen kuukauden ikäinen, mutta se on pitkällä jahtitouhuissa
Linnut voi hakea vapaassa haussa ja noston ilman opetusköyttä!

Ismo menee seisonnalle

Ismo menossa ampujaksi seuraavaan tilanteeseen

Saako nostaa?

Alma kysyy nostolupaa Tomilta

Viimeinen tilanne

Viikonlopun päätteeksi kierrettin maasto ja haeskeltiin linnut reppuun
Alma sai hakea vapaassa haussa, nostossa ja linnun lähtiessä ei tarvittu köyttä
Kun lintu ammuttiin alas, niin se pysyi todella hienosti paikallaan!

Alma ja Tomi

Alman seisonnalta pudotetun komean kukon kanssa kelpaa poseerata!
Koira on vasta 10 kuukauden ikäinen...

Jalo

Jalo nauttii lumen paljoudesta!

Jalo nauttii

Jalo (Adolf) viettää sunnuntain lepopäivää

Jalo

Puuterilumi sai Jalon sekaisin

Kaapo

Viimeinkin kaikki natsasi, Kaaposta tuli oikea lintukoira! :-)
(Absurd)

Hönön riemua ensilumen tultua

Pari videota uimasetteri-Hönön treeneistä

Reissu oli niin antoisa, että uusintaa on luvassa!

Alma tunturissa

Kun pää on saatu auki, 
niin Alma on taas naapurimaasa komeissa tunturimaisemissa

Alma

Alma piipahti ensimmäisellä ulkomaanreissulla Ruåtsissa

Hönö

Hönöllä takana ensimmäinen koko viikon jahtireissu

Hauskaa

Siellä oli paljon puuhaa

Saalista

Tuli tällaisia...

Saalista

...ja tällaisia

Tauolla

Kiva reissu!

Kukko

Nämä tosin jäivät kuleksimaan, vaikka niitä näkyi

Jalo jahdissa

Syksy on edennyt jo niin pitkälle, että Jalo on päässyt verelliseen jahtiin 

Kuuma!

Seisonta

Kohta paukkuu!

Eka lintu

Ensimmäinen Jalon seisonnalta pudotettu lintu
Ikää on jo huimat 7 kuukautta

Jalo ja Hilma

Jalon ja Hilman yhteiselo sujuu kivasti

Alma, Ansa ja Hönö

A-pentueesta heinäkuun lopun pentutapaamiseen osallistuivat
Alma (Amanda), Ansa (Aurora) sekä Hönö (Avec)

Alma

Alman tyylinäytteitä viikonlopulta

Tomi ja Alma

Alman seisonnat sujuivat heti alusta lähtien ja
yhteistyö Tomin kanssa hienosti

Pellolla

Hajuseisonnat linnulle otettiin kaukaa

Nosto

Suolla

Suollakin homma sujui

Tomi ja Alma

Nosto

Seisonta

Kolmen päivän aikana sai vahvan käsityksen siitä,
että seisonnat kestävät...

Tomi ja Alma

...ja koira malttaa odottaa isäntää seisonnalle

Nosto

Kun nostotkin sujuvat, niin paketti on vain viime silausta vaille valmis!

Ansa

Ansa on ollut pennusta saakka pentueen tiukimpia seisojia

Matti ja Ansa

Matti ja Ansa

Yhteistyö isännän ja koiran kanssa sujuu kivasti

Seisonta

Nosto

Paikalleen

Ansalla ei ole kovin suurta peräänmenotaipumusta noston jälkeen

Rannassa

Seisonta

Seisonnat otetaan tosi kaukaa ja varmasti

Koira odottaa

Koira odottaa hyvin isäntää seisonnalle...

Nosto

...ja noston jälkeen tuntuu olevan hyvin hallittavissa!

Hönö

Vaikka kollit ovat yleensä hitaammin kehittyviä,
niin hyvin Hönöltä seisonta sujuu

Jari ja Hönö

Hyvä koira!

Hajulla

Myös hajuseisonta linnulle sujuu mainiosti

Hönö ja Alma

Hönö ja Alma vesileikeissä

Suolla

Suolla

Nosto

Seisonta

Myös Hönö ottaa viikonlopun päätteeksi seisonnat linnulle tosi kaukaa

Jari ja Hönö

Odottaa hyvin isäntää seisonnalle...

Hyvä poika!

Nosto

Nosto sujuu ja myös Hönö tuntuu kunnioittavan lintua kivasti

Pentuleiriläisiä

A-pentueen sessuilla tuntuu olevan potentiaalia vaikka mihin!
Ne olivat kuitenkin tapaamisen aikaan vasta alle puolen vuoden ikäisiä...

Hönö ja Ami

Hönö ja Ami ovat jälleen kohdanneet...

Hönö ja Ami

Hönö uimassa

Hönön uimakoulu - ensin vauhdilla veteen

Uimassa

Sitten nautiskellaan uimisesta

Kuivaksi

Ja lopuksi ravistetaan rivakasti

Hönö lomalla

Hönö lomailee
Lomalla pitää ottaa rennosti - myös västäräkkiseisonnat!

Hönön ja Amin kokoero tasaantuu ja leikit jatkuvat

Hönö jahtaa siivekkäitä...

Ansa

Ansa eli Aurora on jo iso tyttö

Ansa

Ansa alkaa muistuttaa jo aikuista gordonia
Siitä on varttumassa nätti tyttö!

Hönö

Hönö eli Avec on opiskellut ja sai hienon päättötodistuksen
Kesäloma voi alkaa!

Jalo

Päivitys Jalon eli Adolfin elämään

Kotona

Kotoa löytyy hyvä kaveri, Hilma, joka alkaa olla jo säkäkorkeudeltaan pienempi

Maastossa

Kaverin kanssa on mukava juosta myös metsässä

Metsässä

Seisonta

Jalo on varttunut jo niin, että metsässä tapaillaan seisontoja

Komea!

Hampaat vaihtuvat

Hampaat vaihtuvat ja luita on syytä olla tarjolla...

Päivä pulkassa

Päivän askarten jälkeen kannattaa levätä

Hönö päivystää - jotenkin lintukoiran valppaus tuntuu herpaantuvan...

Hönö veneilee

Hönö veneilee

Profiili

Bongari

Hönö on innokas lintubongari...

Unta

...mutta se on valtavan raskasta!

Ami ja Hönö

Pentupainit jatkuvat
Ami on kasvanut kovasti ja antaa kovan vastuksen Hönölle

Painia

Painia

Antaudu!

Puuhastelua

Pojilla on löytynyt puuhissa yhteinen sävel

Pahanteossa?

Amanda on ylennyt jo firman kopiovastaavaksi - 
ilme on tosin hieman syyllisen oloinen...

Kaveri!

Hönö on saanut mentoriksi ihanan karkkaritytön

Hakua

Yhdessä

Haku menee aluksi leikkimiseksi, mutta omaa työtäkin tulee tehtyä, 
kun jotain mielenkiintoista löytyy

Metsässä

Hönö lintujahdissa

Hönö lintujahdissa: "Kuule harakka, mää oon niin tööt!"

Pennut tapaavat

Hönö on saanut mieluisan leikkikaverin, 
kun Saran ja Amadeuksen pentu Ami (Admiral) asuu melkein naapurissa

Painia

Menoa

Help!

Hönö on jonkin verran vanhempi ja tässä vaiheessa kokoeroa on,
mutta kohta ero tasottuu ja leikit muuttuvat tasaväkisemmiksi

Kanakoira Hönö

Hönössä on selviä kanakoiran aineksia

Hönö

Hönö alias Avec on kasvanut kovasti
Tässä kuvia mökkireissulta

Vesi kiinnostaa

Vesi kiinnostaa ja muutamia pulahduksia tulikin tehtyä

Hönö

Profiili

Tulossa komea kolli

Vauhtia

Uimareissun jälkeen kuivaaminen vaatii vauhtia!

Menoa

Hönö rauhassa

Jalo ja kaveri

Adolfilla eli Jalolla on kotosalla seuraa - sisällä

Ja ulkona

Ja ulkona

Leikkiä

Moi!

Kaikessa mukana!

Hönö

Avec alias Hönö on koulutuksessa kohtuullisen tarkkaavainen,
kun kyseessä on makupala

Syyllinen?

Minä en oo kyllä nyt tällä kertaa syyllinen! - tuumaa Ansa
Kovin tarmo kannattaa kuitenkin suunnata metsään, niin ei tuu kotona tuhoja 

Hönö

Avec alias Hönö on ollut lomailemassa Simojärvellä
Auto- ja moottorikelkkareissut ovat sujuneet hyvin ja muutenkin leikityttää

Ahven ja Hönö

Leikkiä

Se o moro!

Video Amandan luoksetulosta

Amanda ulkoilemassa - tarjoaa kovasti istumista 

Jalo ja Hilma

Adolf alias Jalo ei aluksi sopinut Hilman kanssa oikein yhteen,
vaan Hilma oli mustasukkainen talon uudesta tulokkaasta

Tuo ei oo kiltti

Unta

Kaverukset

Viikon päästä kaverukset kuitenkin jo leikkivät ja painivat yhdessä

Ansa

Aurora alias Ansa matkasi kotiin heti ensimmäisenä viikonloppuna
Kotileikit ja rutiinit ovat jo saatu alkuun

Kaveri

Talon koirakaveritkin ovat sen jo hyväksyneet

Lapset

Ja tottahan se on lasten hellyyden kohteena

Moi!

 

A-pentue

A-pentue 2016

sukutaulu

tuloksia

kuvagalleria

  • Absurd

  • Adolf

  • Amanda

  • Amigo

  • Aurora

  • Avec

narttulinja
uroslinja

gordon setter - scottish black setter

Pennut

Koirat

Gordoninsetteri