Lea ja perhe

P-pentue ja vieraat

P-pentueen kaksi ensimmäistä elinkuukautta osuivat kevään 2020 pahimpien koronavirusrajoitusten keskelle. Tästä syystä vierailuja oli hieman normaalia vähemmän, mutta ei sitä nyt kuitenkaan ihan täysin eristyksissä voi elää ja elämistä lopettaa.

Pentulaatikko oli ensimmäisen kuukauden olohuoneen nurkassa ja niitä pistäytyi katsomassa tuttuja ja hieman vieraampiakin lähes päivittäin. Kuukauden jälkeen pennut siirtyvät isompaan pentulaatikkoon ja tutustumista jatkettiin etenkin muiden koirien kanssa.

Vattu ei ole sen kummemmin mustasukkainen pennuistaan, ainoastaan toisen emän, Nooran, ja muiden koirien vierailuja hieman alussa rajoitettiin, ettei narttujen tarvinnut miettiä mikä pentu on kunkin...

Tällä sivulla on kuvia pennuista muiden kanssa pentueen alkuviikkoina.

Pohjosahot

Pennut eivät olleet kovin isoja, kun ensimmäiset "vieraat" jo saapuivat...

Hiili

Hiili käsittelyssä

Pojat

Pojat kasvattajamamman kanssa

Tytöt

Ja tytöt

Issu ja Ydin

Ydin tarkasteltavana

Hoidossa

Unta

Lahjakkaita nukkumaan nämä pennut! :-)

Koirat

Norja ei aluksi suostunut pentujen lähelle oikein maanittelemallakaan

Heta ja pentu

Lea perheineen

Lea vieraili perheineen sopivasti Millan syntymäpäivänä

Isla

Islaa pennut kiinnostivat niin paljon,
että sitä oli oikein pideltävä pois pentulaatikosta

Jari ja pentu

Tarkastelussa

Metka

Metka leikkisi niin mielellään pentujen kanssa, mutta kokoeroa on hieman liikaa

Issu

Touko

Ulkona

Ulkona meno äityy joskus hieman vauhdikkaaksi

Metka ja Ydin

Pennut ja Norja

Norja ottaa kaiken irti vierailuista

Ville ja pennut

Ville ei pysty nimeämään selkeää suosikkia

Pennut

Ydin ja omistajat

Hartaan valinnan jälkeen Ydin tuli valkattua

Nelli ja Pelle

Isla ja pennut

Pennuille pitävät seuraa Isla...

Pennut, Metka ja Norja

...sekä Metka ja Norja

Leikkiä

Heta ja pennut

Pohjosahot

Ydin saa kotona seuraa ja ei tartte olla yksin!

Rihla

Rihlasta ei tule välttämättä ylintä ystävää...

Kolme ja Norja

Norjan kanssa sen sijaan olla ylimpiä ystäviä

 

P-pentue

P-pentue 2020

sukutaulu

tuloksia

kuvagalleria

  • Pablo Escobar

  • Pakkanen

  • Pelle

  • Pepi

  • Pihla

narttulinja
uroslinja

gordon setter - scottish black setter

Pennut

Koirat

Gordoninsetteri