Talvitunturissa alkuvuodesta 2017 Olen tosi huono juhlimaan ja varsinkin silloin, kun olen itse päähenkilönä... Niinpä järjestelmällisesti kieltäydyin pitämästä mitään pönötysjuhlia ja sen sijaan päätin nostaa kytkintä... Joulukuu meni melko tehokkaasti töiden merkeissä. Puskimme ison urakan maaliin kaikkien hämmästykseksi ennen vuoden vaihdetta. Toki töitäkin tuli paiskittua lähes joka päivä jouluaattoa lukuunottamatta. Kun kaikki oli kunnossa, pääsin vuoden alussa suuntaamaan kohti Ruotsin tuntureita. Vaikka juhliminen perheen kanssa on aina mukavaa, oli irtiotto arjesta paikallaan. Missäs sen mukavampaa olisi olla kuin siellä, missä viihdyn eli tunturissa kaukana kiireestä ja hälinästä. Reissusta tulikin upea! Pakkasta oli välillä reippaastikin, mutta tunturissa erinomainen hankikanto, vaikka oli vasta vuoden alku. Maisemat olivat upeat ja viikko talvitunturissa lepuutti hermoja kivasti. Välillä oli hieman ikävä perhettä rinnalle, mutta yhteydet kuitenkin pelasivat nippa nappa riittävästi kontaktinpitoon ja arvostin kovasti mahdollisuutta viettää hetki aikaa aivan rauhassa.

Noora lähti Vatun matkaan reissukaveriksi

Kelkka kärryyn ja auton nokka kohti Ruotsia. Matka ei ole kovin pitkä ja se taittuu mainiosti päivässä. Olin perillä hyvissä ajoin ja asetuin taloksi. Lomaviikko oli alkanut!

Kuljetus maastoon oli hieman tuiskuinen,
koska alhaalla laaksossa lumi oli pehmeää

Oli lähestulkoon vuoden pimein aika
Napapiirin yläpuolella ei edes päivällä ollut kovin valoisaa

Ensimmäinen päivä oli treenipäivä
Riekkoja löytyi kivasti,
vaikka pehmeä lumi ei ollut haun kannalta paras mahdollinen

Laaksossa lumi oli pehmeää ja aurinkoa ei näkynyt oikeastaan koko päivänä. Tai paremminkin se ei päivän aikana kivunnut näkyviin. Juhlapäivänä oli tarkoitus mennä tunturiin. Aamulla pakkasta oli kirpeät -25 astetta ja tuulikin melko navakka. Onneksi nykyvarusteet ovat niin hyviä, että tuollainen keli ei paljon menoa haittaa!

Tunturissa oli hyvä hankikanto
Aurinko jaksoi juuri ja juuri kivuta näkyviin, kun oltiin korkealla

Vattu hakuun...

...niin pienen tunturin perkaamisen jälkeen kiirunat on paikallistettu...

...ja piikissä!

Toimii!

Kun Nooran päästää hakuun...

...ovat linnut kohta piikissä!

Harjoitusvastustajana toiminut kiiruna kurkkii kumpareen takaa

Pitihän sitä juhlakuvat ottaa - Tapparan tulevaa mestaruutta jo ounastellen!

Iltalenkillä pakkanen alkoi nipistellä jo kivasti ja luvassa oli hieman kylmempää. Yöllä pakkasta olikin jo neljättäkymmentä astetta. Luvassa oli mökkipäivä...

Illalla lämpö alkoi laskea

Koirat olivat hieman ihmeissään, kun ei lähdettykään maastoon

Pakkanen laski -34 asteeseen ja oli parempi pysytellä sisällä

Noora ilmoitti päivän mittaan, että jotain tekemistä olisi keksittävä...

...niinpä lähdimme lähimaastoon, vaikka pakkasta oli yli kolmekymmentä

Näpeä pakkanen ei paljon menoa haittaa!

Pakkanen lauhtui alle kahdenkymmenen ja pääsin vielä viimeiseksi päiväksi tunturiin. Vaikka päivät eivät olleet pitkiä, niin korkealla tunturissa ehti puuhastella koirien kanssa melko pitkään hämärästä hämärään.

Vajaa viikko Ruotsin tuntureilla alkoi olla ohitse. Säät olivat kuitenkin suosineet, vaikka pakkanen välillä hieman nipisteli. Lähtöyöksi luvattiin säätiedotuksessa pientä pyryä. Hieman jännitti, että miten vajaavetoisella autolla pääsee matkaan kärry perässä.

Yön aikana oli pyryttänyt jonkin verran

Lähdin aamuyöstä reippaasti ja luottavaisin mielin matkaan. Kilometrin verran ajettuani totesin päätöksen olleen väärän, sillä tuulen mukana tullut lumi oli kerääntynyt tielle sellaisiksi kinoksiksi, että ei ollut paljoakaan toivoa edetä. Lumi puski konepellin yli ja se ei lupaa hyvää... Takaisin peruuttaminenkin oli käytännössä mahdotonta. Lopulta etenin siihen pisteeseen, jossa ainoa mahdollisuus oli lapioida tie auki ja yrittää muutaman sadan metrin päässä olevalle levikkeelle oottamaan aura-autoa. Onneksi lumilapio ja turkishaalari sekä saappaat olivat näppärästi saatavilla. Lapioimalla pääsin eteenpäin jokusen kymmenen metriä aina kerrallaan. Reilun tunnin lapioimisen jälkeen vastaan tuli riemukseni aura-auto ja varsinainen kotimatka sai alkaa.

Reissu takana. Kilometrejä tuli melko vähän, vain 1768,5 km. Tämä etäisyys on sellainen, jonka näppärästi ajaa yksin tai paremminkin puolet tuosta aina yhdellä rupeamalla. Matka suuntautui sen verran pohjoiseen, että oli järkevää ajella mennen tullen Haaparannan kautta. Hieno reissu! Tällaisia pitäisi tehdä aina silloin tällöin...

JK. Moni halusi muistaa kaikesta vastustelusta huolimatta ja mieluisiahan toki nuo muistamiset olivat - suurkiitokset teille kaikille! Alla tammikuun lopun fasaanijahdissa minulle luovutettu taulu lukuisten kasvattien omistajilta. Upeaa työ!

Kuvagalleria

Yhteystiedot

Kuvagalleria

Linkit