|
U-pentueen astutusreissu
Tatin juoksun laskettu alkamisaika
oli 4.1. Tämä piti melko tarkasti kutiaan, sillä kiima alkoi
noin viikkoa etuajassa. Talon muiden narttujen juoksut
tempaisivat sen sopivasti mukaansa. Heti
loppiaisen jälkeen teimme Pasin kanssa reissun Tanskaan ja Beckham
astui Tatin kahdesti 8.-9.1. Pentujen pitäisi syntyä hieman
ennen maaliskuun puoliväliä. Oli tosi hauska
tavata jälleen kerran Beckhamin isäntäpariskunta Linda ja
Lorenz perheineen. Saimme Pasin kanssa lämpimän kestityksen ja
ylläpidon. Tulihan siinä koirajuttujakin vaihdettua. Astutus
onnistui hienosti. Toivottavasti pitkän matkan tuloksena on
reipas pentue. Pentujen luovutusajankohta on heti toukokuun
alussa. Yksi pentu matkaa keväällä Tanskaan... Kiitokset
Lindalle ja Lorenzille rattoisista hetkistä ja kestityksestä!
Reissu alkoi melkoisella hopulla, sillä
loppiaisen tienoilla meillä oli vieraita ja perjantai meni fasaanitarhan
tyhjäystalkoissa. Lauantaina kävimme vielä Taigan kanssa
ensin tutustumassa
peltopyihin ja fasaaneihin sekä otimme pientä
seisontatreeniä kotosalla. Hirmu kiireellä kamat kasaan ja
kohti Turkua... Pasi oli lupautunut
reissukaveriksi jakamaan ajourakkaa ja tottahan matka meni
rupatellessa huomattavasti hauskemmin kuin yksi körötellessä. Tässä
vaiheessa on syytä lausua
Pasille suurkiitokset rattoisasta reissuseurasta!
Tähtäimessä oli olla Tanskassa
sunnuntai-iltana. Matka oli ajoitettu niin, että nartun kiiman
huippu piti ajoittua niiksi pariksi päiväksi, kun olin
suunnitellut olevani määränpäässä. Olin toki varautunut
parin päivän odottamiseenkin, mutta onneksi kaikki sujui
suunnitelmien mukaan ja takaisin paluumatkalle suoriuduttiin
nopsasti.
Tanskassa ei normaaliin tapaan tähän
vuodenaikaan ole lunta, päivät ovat harmaita ja sateisia.
Kuvaamiselle olosuhteet eivät olleet kovin otolliset ja
jätinkin sen suosista normaalia vähemmälle. Niistä
vähistäkin kuvista tuli melkoista suttua... No, asia lienee tässä
tapauksessa laatua tärkeämpää.
|

Pasi ehti kuin ehtikin lautalle ja jakoi ansiokkaasti
ajovuoroja niin päivällä kuin yölläkin. Kahdestaan matka taittui
melko rattoisasti
|
Yön nukkumisen jälkeen pääsimme Ruotsin
moottoriteille ja kohti Etelä-Tanskaa. Ajomatkaa oli lähes
1000 km ja muutaman pysähdyksen taktiikalla siihen vierähti
suunnilleen kellonympärys. Olimmekin siten sopivasti iltasella
Clemmesenien luona Tinglevissä, jossa meitä odotti sydämellinen
vastaanotto.
|
Heti perille päästyämme koirat saivat tutustua
toisiinsa
Tämä patsas on kuulemma ensimmäinen gordoni...
:o)))
Ruokatauon jälkeen kokeilimme astutusta uudelleen ja
koirat pääsivät kirmaamaan pihalle
Astutus onnistuikin sitten heti
Kaksi tyytyväistä koiranomistajaa...

Romanttinen
valaistus - hyvää luvassa?
|
Tatti oli astutettu ensimmäisen kerran ja
suurin huoli oli takana. Saimmekin rentoutua
isäntäväen kestittävinä ja jutella koirista pitkää iltaan
saakka. Clemmeseneillä on iso talo ja niin meille järjestyi
majoituskin samasta paikasta.
Nukuimme reilut yöunet ja aamupalalle
suoriuduimme melko verkkaisesti. Päivän suunnitelmiin kuului
vierailu Saksan puolella sekä kyyhkystarvikkeiden osto tutusta
putiikista. Ostosretket päätimme tehdä heti aamusta, jotta
niiden kanssa ei tule kiire.
|

Talossa on kaikkiaan viisi gordonia ja samanvärinen
lyhytkarvainen mäyräkoira
Koiratarhan on erinomainen ja siinä majailee Beckhamin ja sen isän
Chickon lisäksi molempien urosten yksi tytär sekä Lindan koira Rass
Kaikki voittajaluokan koiria
Lorenzilla on noin 150 lypsylehmän maatila ja
Lindalla on tusinan verran ylämaan karjaa - "harrastuksena",
kuten hän asian ilmaisi

Tanskaan muuttaa suuri osa Pohjoismaiden
vesilinnuista,
sillä siellä vedet pysyvät läpi talven sulana
Lähipellolla ruokaili muutama sata hanhea ja joutsenta
Onneksi jahti oli loppunut vuoden vaihteessa -
muuten tätä näkyä olisi ollut vaikea katsella!
|
Saksan raja oli vain kymmenisen kilometrin
päässä. Olimme jo edellisenä iltana tutustuneet
tanskalaisiin juomiin, jotka oli tuotu Saksasta. Tämä tuntuu
hieman oudolta, mutta samoin taidetaan suomalaista olutta tuoda
Virosta...
Koska hinnat ovat Saksassa hieman toista kuin meillä
koto-Suomessa, niin tätä tilaisuutta ei kannattanut jättää
käyttämättä. Pitihän tuliaiset käydä ostamassa! Niin
käännimme auton keulan kohti Flensburgia ja Skandinavian
Parkia.
|
Koirien kanssa reissaaminen on nykyään helppoa - nyt
kohti Saksaa
Ostokset oli tehty ja palasimme jälkeen aiheeseen
Talossa on ratsastustaitoiset teinitytöt, joten tottahan hevosiakin
pitää olla
Pasin piti ikuistaa talon hevoset kotiinviemisiksi
Navettaan oli tullut uusi vasikka vastikään
|
Tatti oli astutettu tulopäivänä ja aamulla
sitä ei oltu astutettu ihan tarkoituksella, vaan annoimme
Beckhamin "ladata akkujaan". Toinen onnistunut astutus
riittäisi ja voisimme lähteä kotimatkalle. Mitä
myöhemmäksi tämän astutuksen jättäisi, niin sitä
pidempään siittiöt säilyisivät elinvoimaisina. Eläväthän
siittiöt vielä monta päivää astutuksen jälkeen. Iltapäivällä
kokeilimme astutusta uuden kerran. Ensimmäinen kerta vaati
hieman tutustumista, mutta tällä kertaa koirat olivat heti
touhussa.
|

Herrasmies toki harrastaa hieman esileikkejä!

Toinen astutus kävikin niin nopsasti,
että Lorenz ei ehtinyt edes kameraa sisältä hakea
Loppuposeerauksille olikin sitten hyvin aikaa
Matkakumppanikin sai harjoitella poseerausta :o)))
|
Kaikki oli mennyt hienosti ja aloimme
suunnitella kotimatkaa. Hieman kertasimme suunnitelmia,
aikatauluja sekä hoidimme paperiasiat kuntoon. Lorenz toivoo
yhdistelmästä pentua, joten hän allekirjoitti astutus-
todistuksen jo valmiiksi, koska rahaa ei tarvitse
siirrellä. Tämä kertoo myös gordoniharrastajien
välillä vallitsevasta luottamuksesta.
|

Beckham on luonteeltaan uskomattoman hieno uros
Astutuksen jälkeen se ottikin rennosti ja ei viitsinyt suotta
hötkyillä
Tatti löysi puruluun ja jutusteli tyypilliseen tapaansa
onnellisena löydöstä!
Tästä yhdistelmästä Linda ja Lorenz kertoivat
odottavansa paljon
|
Reissu oli ollut tähän saakka onnistunut ja
kaikki oli mennyt suunnitelmien mukaan. Enää oli edessä vain
kotimatka. Lähdimme yötä vasten matkaan tarkoituksena olla
Tukholmassa aamulautalla. Pasikin sai kokea, että eivät nämä
astutusreissut mitään lepolomia ole! :o)))
|

Siltojen kautta Ruotsiin ja kohti kotia
Skånessa oli lumimyräkkä, mutta sekin ohitettiin mukavasti

Matka
meni hyvin ehdimme aikataulun mukaisesti aamulautalle
Mennessä menimme Viking Linella ja paluu Siljalla
Aikataulut sopivat siten paremmin ja muuten ei olisikaan ehditty matkaan

|
Yön ajamisen jälkeen aamupala ja uni maittoivat. Tatti on
tottunut laivamatkaaja ja sillä taitaa olla takana jo
toistakymmentä reissua Itämeren yli. Reissuja tulee tehtyä
syksyn jahteihin ja silloin tällöin myös kisoihin.
|
Illalla olimme Turussa
Pasin tuliaiset siirrettiin hänen autoonsa ja oli aika jättää toisillemme
hyvästit

"Viivan
alla" tällä kertaa 2872,7 km
Alkaa olla ihan normaalimatka näille astutusreissulle
Eihän tässä mitään järkeä ole, mutta onhan tämä hauska
harrastus! Astutus
nyt hoidettu ja on aika odotella tuloksia
Kuukauden päästä alkaa ultrassa tiineys jo näkyä - siihen saakka
pitää jännittää! Onnistunut ja mukava reissu
Kiitokset
Lindalle, Lorenzille ja Beckhamille mukavista päivistä ja
Pasille kelpo matkaseurasta!
|