Omistajat

T-pentue ja vieraat

Pienet pennut kiinnostavat oman perheeni lisäksi luonnollisesti Oodin omistajaperhettä, satunnaisia ja varta vasten tulleita vieraita. Näistä viimeisistä luonnollisesti tärkeimpinä pentujen uudet omistajat.

Pentujen elon alkuviikkoina pentulaatikko on olohuoneen nurkassa, jossa pentue ja emä ovat jatkuvasti silmälläpidon alla. Lisäksi pennut tottuvat ensimmäisten elinviikkojen aikana normaaliin lapsiperheen meteliin heti korvien auettua.

Pentuja käsitellään jatkuvasti: omat lapset ovat jo niin isoja, että he saavat jo nykyisin ottaa pentuja vapaasti syliin. Lasten merkitys pentujen sosiaalistumiselle onkin korvaamaton, sillä vaikka itsellä ei intoa tai aikaa riittäisi, niin näillä pienillä hoitajilla sitä enemmän!

Tällä sivulla on kuvia pennuista muiden kanssa etenkin pentueen alkuviikkoina.

Laskenta

Oodin isäntäperhe oli ensimmäisiä vierailijoita
Ensiksi pitää pennut tietenkin laskea - kaikki tallessa!

Nuuh!

Emman mielestä pennut tuoksuvat ihanalle

Henri ja pentu

Oodi ei ole aivan varma pysyykö pentu Henrin käsissä

Ossi, Jari ja pennut

Tutut vierailijat: Pohjosahot tarkastamassa pentuja

Ossi ja pentu

Kovan inttämisen jälkeen Ossikin sai pennun syliin
Pentu pysyy hienosti sylissä, kun pitää kielen keskellä suuta!

Heta ja pentu

Kuten tavallista, Heta on pentujen innokkain hoitaja

Raiskit vieraisilla

Raiskit vieraisilla - miten näistä voi mitään valita?

Pappa

Pappa pistetty poseeraamaan (Hetan ottama kuva)

Tuomas

Tuomasta pienet pennut ihmetyttävät

Emmi

Emmi ottaa rennommin

Riitta-Liisa ja Kauko

Riitta-Liisa ja Kauko tyttöjä tarkastamassa

Heta kertoo pennuista

Heta kertoo pentujen ominaisuuksista

Valjakat

Valjakat vieraisilla heinäkuun alussa
Kolme poikaa otetaan esille

Valintaa

Valinta on vaikeaa - mikähän näistä tulisi meille?

Batman

Batman olisi tosi ihana!

Heta ja Valjakat

Alex ja pennut

Alex näkee ensimmäistä kertaa elämässään pentuja

Ihme juttu!

Omituisia otuksia!

Emma ja Miia

Pennut ensimmäistä kertaa syömässä kiinteää ruokaa
Emma ja Miia syöttävät

Holopaiset

Holopaiset vieraisilla heinäkuun alkupuolella
Tytöt ovat erityistarkkailussa

Uusi koti

Pienen pentulaatikon reunat kävivät mataliksi,
joten pennut muuttivat uuteen kotiin

Ulkona

Mikä näistä olisi meidän?

Piiloon!

Joku näistä

Joku näistä matkaa Holopaisille
Tytöt vasemmalta: Modesty Blaise, Nuppis, Trinkku ja Battery

Parkkiset vieraisilla

Parkkiset vieraisilla
Samalla testataan ensimmäisen kerran myös seisontaominaisuuksia

Kiva pentu!

Vesa ja pentu

Oiskohan se tässä?

Saarenpäät

Saarenpäiden naisväki vieraisilla

Terävät hampaat

Riitta-Liisa ja pentu

Katja ja pentu

Seitan kanssa

Seita jaksaa leikittää pentuja

Janika ja Heta

Janika ja Heta leikivät pentujen kanssa

Heta ja pentu

 

T-pentue

T-pentue 2011

sukutaulu

tuloksia

kuvagalleria

narttulinja
uroslinja

gordon setter - scottish black setter

Pennut

Koirat

Gordoninsetteri