Nuoren herran profiili

Pentu 1 - uros "FUTARI"

Jos jokin pentu on kokenut kovia ja ollut lujilla pentuaikana, niin näin on ollut S-pentueen ensimmäisen pennun laita.

Jo ensimmäisen pennun syntyminen tuntui olevan työn ja tuskan takana. Nenä pinnisti ja ponnisti, mutta silti sitä ei saatu ulos. Vihdoin viimein pieni käpälä tuli ulos ja siitä hieman auttamalla saatiin pentueen ensimmäinen pentu päivänvaloon 4.1.2011 klo 05:42 aamulla.

Ensimmäinen pentu oli uros, 295 g ja 27,5 cm kuonon päästä hännän kärkeen mitattuna. Tällä uroksella oli pieni valkoinen piirto rinnassa. Pentunimekseen se sai nimen "Futari" myöhempien tapahtumien myötä.

Toisen pennun syntymään kului aikaa ja Nenällä oli aikaa hoitaa pentua: se nuoli Futaria tauotta ja kuljetteli sitä suussaan pentulaatikon nurkasta toiseen. Tarja totesi, että jos tuo pentu jää henkiin, niin sille pitää antaa joku "selviytyjänimi"!

Selviytymistaistelu on jatkunut edelleen, sillä puolentoista viikon paikkeilla tämä reipas urospentu sai pienen raapauman vasempaan takajalkaansa - emän kynnestä todennäköisesti. Emä luonnollisesti tätä nuoli ja hoiti, mistä taas seurasi se, että haavaan meni jokin bakteeri ja jalka tulehtui. Oli aika hurjan näköistä, kun toinen jalka oli kuin pieni pallo! Märkä tuli melkein heti pois, kun emä hoiti ja nuoli pentua, mutta pieni avohaava vaati hoitoa. Antibiooteilla tulehdus parani melko pikaisesti, pentu alkoi taas syömään normaalisti ja paino alkoi lisääntyä normaalisti.

Melkein heti tulehduksen ilmaannuttua harkitsimme pennun lopettamisvaihtoehtoa - mitä aiemmin, sitä helpompaa... Päätimme kuitenkin kokeilla hoitoa ja katsoa, mikä jalasta tulee, kun pentu lähtee liikkeelle. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja jalka parani täysin. Vain pieni arpi jäi muistuttamaan episodista.

Tiedot pennun kehityksestä

Jalka näkyy jo!

Pieni tassu näkyy jo!

Auttamalla alkuun

Hieman auttamalla ensimmäinen pentu saatiin syntymään

Nenä siivoaa pentua

Harrasta hoitamista

Ensisynnyttäjä hoitaa ensimmäistä pentua hieman liiankin huolella

Merkki

Merkkinä pieni rintalaikku

Edestä

Profiili

Pää edestä ja sivulta 10 vuorokauden ikäisenä

Kynnet

Kynsien leikkaamiseen totutetaan jo nuoresta

Varovaista käyntiä

Varovaisia askeleita kolmiviikkoisena

Futari saa sirun niskaan

Ennen kotiinlähtöä Futarikin saa sirun niskaan

Tuomas

Futari alias Sheriffi matkasi Tuomaksen luo Kuopioon

Sheriffi matkalla kotiin

Kotimatkalla kohti Kuopiota

 

S-pentue

S-pentue 2011

sukutaulu

tuloksia

kuvagalleria

narttulinja
uroslinja

gordon setter - scottish black setter

Pennut

Koirat

Gordoninsetteri