Hieno rivistö

R-pentueen pentuaika

R-pentueen synnytys sujui Tatilta rutiinilla. Pennut alkoivat kasvaa nopeaa tahtia. Aluksi suurin osa ajasta kului syömisen lisäksi vain nukkumiseen, mutta pian leikki saa sijaa ja pennut alkavat harjoitella jahtikoirien temppuja. 

Tällä sivulla on erinäisiä otoksia pentueen kahdeksasta ensimmäisestä elinviikosta. 

Kaverukset

Kaverukset 

Takatassut

Häntä

On ne pieniä...

Ensimmäisiä askeleita

Ensimmäiset askeleet ottavat lujille...

Palkinto

...mutta se kannattaa, kun emä on tavoitettavissa siten nopeammin!

Ruttuturpia

Pentujen ajasta parin ensimmäisen elinviikon aikana menee
tutkimusten mukaan nukkumiseen yli kolme neljäsosaa - helppo huomata!

Tatti seisoo pyitä kuntotreeneissä

Toisella viikolla emä on jo päässyt juoksemaan ja kohottamaan kuntoa
Samalla tulee mukavasti kartoitettua pyyparien sijainnit

Tui tui

Painia

Onko kyseessä kohtaus Avarasta luonnosta,
merileijonaurosten valtataistelusta?

Huippu tallustaa

Sisarukset ihastelevat Huipun askellusta

Pissi

Hah hah haa! Taisi tulla pissi...

Nam

Syönpäs tästä yhden nartun alkajaisiksi!

Kohta tullaan yli

Kohta pentulaatikon laita ei riitä

Ulos!

Halutaan ulos maailmaan!

Ensiaskeleita ulkona

Vappuna pennut pääsivät ensimmäisen kerran ulos
Ensin kannattaa astella varovasti

Menoa

Kohta kuitenkin vipelletään jo normaalisti

Vaanimista

Inkkarin ensimmäinen seisonta?
Ennen toisen kimppuun hyökkäämistä kannattaa jäykistyä paikalleen

Pois!

Haluamma ulos aitauksesta!

Painia

Painiparit
Kuusiviikkoisina leikit ja painit alkavat olla aika rajuja

Heikki siruttaa

Kun valinnat oli tehty, kävi Heikki laittamassa mikrosirut pentujen niskaan

Siru pysyy

Sirun laiton jälkeen pitää varmistaa,
että siru ei tule heti samasta reiästä takaisin
Vuorossa Hinaaja

Numeron varmistus

Ja vielä varmistetaan, että siru toimii ja numero on oikein

Autoilemaan

Autoilemaan lähdössä
Otso varmistaa, että pennut pysyvät kyydissä

Autoilemaan lähdössä

Ensimmäinen autoreissu edessä
Reissu sujui hyvin ilman vinkumista tai pahoinvointia

Jyrsk

7½ viikon iässä hampaita pitää kokeilla ihan joka paikkaan

Retkellä

Pennut ovat jo niin isoja,
että ruokailujen jälkeen käydään aina maastossa retkillä

Kiinnostavaa

Hei, tuolla on jotain kiinnostavaa - sinne!

Ahaa...

Jihuu!

Outoja jälkiä...

Omituisia jälkiä rantahiekassa...

Hinaajan uintireissu

Hinaaja kokeilee uimista...

Mekin halutaan!

...ja muut perässä!

Peace!

Love and peace - kukkaispojat

 

R-pentue

R-pentue 2009

sukutaulu

tuloksia

kuvagalleria

narttulinja
uroslinja

gordon setter - scottish black setter

Pennut

Koirat

Gordoninsetteri