Esileikkiä

Nuorenparin esileikkiä

O-pentueen astutus ja odotusaika

Jalo astui Tatin varmuudeksi viikon ajan suunnilleen joka toinen päivä. Tatti olisi antanut varmaan astua pidempäänkin, mutta arveltiin tuonkin jo riittävän.

Jalon ekakerta

Jalon ja Tatin ekakerta

Nalkissa

Ja uroksen omistaja on ihan yhtä onnellinen, kuin aina ennenkin... :o)))

Ensimmäisen kerran Tatista alkoi näkyä ulospäin merkkejä tiineydestä vasta viidennen viikon jälkeen. Maha paisuikin nopeasti ja ultrassa 14.1. pennut olivat jo melkomoisia rötkäleitä.

Ultrassa

Ultrassa

Tatti ottaa rennosti ja Ansa ultraa

O-pentue seisomassa

Tatti seisoo fasaania kaksi viikkoa ennen pentujen syntymää

Reilu viikko ennen pentujen syntymää käväistiin Mikan ja Mikaelin kanssa pellolla. Tatin nenä tuntui pelaavan ihan mainiosti, vaikka haku alkoi olla lyllertämistä. Kaksi fasaanikanaa pysyi piikissä ihan entiseen malliin.

O-pentue viikkoa ennen syntymää

Tatti kouluttaa pentuja

Tatti ja pennut viikkoa ennen laskettua aikaa..
Emä opettaa pentuja seisomaan jo ennen syntymää...

Tatti ottaa rennosti

Masu alkaa olla muhkea!

Tatin maha alkaa jo olla aikamoinen viikkoa ennen laskettua aikaa

Olo alkaa olla tukala

Saanhan minäkin mennä pentulaatikkoon?

Pentulaatikko laitettiin viikko ennen synnytystä
Lapset vaativat heti päästä Tatin kanssa laatikkoon

Päivää ennen "laskettua" aikaa Tatin olo alkoi olla tukala ison mahan takia. Pennut möyrivät mahassa reippaasti ja niiden liikkeet tuntuivat selvästi mahan läpi.
Astutus tapahtui useaan kertaan ja näytti siltä, että hedelmöittyminen on tapahtunut viimeisistä astutuksista. Tatin lämpökäyrä.

Maha paisuu!

Tatti alkoi jo muistuttaa melkomoista hyljettä

Seisonta peltopyille

Avance

Seisonta seitsemän peltopyyn parvelle su 3.2. vain päivä ennen O-pentueen syntymää. Nätti seisonta, käskystä terävä nosto ja parvi siivilleen!

 

O-pentue

O-pentue 2008

sukutaulu

tuloksia

kuvagalleria

narttulinja
uroslinja

gordon setter - scottish black setter

Pennut

Koirat

Gordoninsetteri