Reissun kruunaus

Jahtisyksyn aloitus 2012

Tänä vuonna jahdin aloitus Ruotsissa koki hieman takaiskuja, kun Tarjan viime syksyn vuorotteluvapaa vei lomat nolliin ja ei mahdollistanut lähtöä A-luokan reissulle.

Päätin kuitenkin lähteä matkalle ja keskittyä kokeisiin sekä mahdollisen metsästyskämpän katsastukseen. Metsäkokeet kuitenkin peruttiin aivan reissun alla liian vähäisten osallistujien vuoksi, joten reissu meni lähinnä kalasteluksi.

Matkaan lähdin kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti muutama päivä ennen ensimmäistä (ainoaa) koetta. Tällä kertaa jahtireissun kohde oli Sorselessa. 

Luvat

Ihka ekaks ostettiin kalastusluvat
Toisin kuin meillä, luvat saa helposti ja ihan mistä vain

Näkymä

Näkymä joelle - vain 700 metriä mökiltä

Maisemaa

Tällaisia maisemia on taas odoteltu vuoden päivät...

Jahtikuva

Olkoon vaikka tämä "virallinen jahtikuva"

Kultakuusi

Koirat

Hakua

Tunnus

Skotlannin kansalliskukka Ruotsin tunturissa

Hohhoijaa

Alueet olivat mainiot sekä metsästyshommeleihin että kalasteluun. Riekoista ja maastoista oli jo tuntumaa, joten seuraavaksi oli tarkoitus hieman kalastella ja viimeistellä kisakuntoa "korkeanpaikanleirillä".

Saalista

Aamuisin oli kiva perhostella lähijoella
Parikymmentä kilometriä toinen toistaan parempia taimenpaikkoja
Suurin osa perhokaloista oli pieniä tammukoita,
mutta joukkoon sattui jokunen isompikin

Näkymää Storvindelnille

Vesiputous

Koirat

Koirat matkalla ylös - rinteet olivat "hieman" haastavat nousta ylängölle
Tarvittiin hieman vuorikiipeilytaitoja, mutta niin vain ylös päästiin!

Maisemaa

Koepäivää edeltävinä päivinä oli löytynyt kivasti riekkoja ja koirat olivat toimineet moitteetta. Fiilikset ennen koetta olivat odottavan optimistiset. Toisaalta ei kokeeseen kyllä kannata lähteäkään, jos jo etukäteen odotuksena on, ettei koira pelitä...

Kurvasin aamulla jo hyvissä ajoin lähelle Norjan rajaa Arjeplogsfjällenille.

Nousua

Nousu koemaastoon tunturiylängölle puski koeryhmälle hien pintaan,
kuten tavallista. Tällä kertaa siirtymä oli kuitenkin melko lyhyt

Tuomarin ohjeet

Tuomari Johan Backlund antoi aamulla ohjeet kokeisiin osallistujille

xMaisemaa

Ollaan aika korkealla - vaikka on elokuun loppu,
niin lumi ei ole vielä ehtinyt sulaa!

Maastossa

xJokea

Maisemat olivat henkeäsalpaavat
Laaksossa meanderoivan joen vesi oli kristallinkirkasta

Seita seisoo

Seitalla kävi kokeessa hyvä tuuri: se teki kaksi lintutyötä
Tässä ensimmäinen, missä oli piikissä vähintään 20 riekkoa

Poseerausta

Tuloksena hienosti UKL 2 heti syksyn ensimmäisessä startissa!

Kokeen jälkeen oli vielä yksi päivä kalastella ja rentoutua. Kävin pienen reissun maastossa, mutta muuten päivä meni suurimmaksi osaksi kalastellessa.

Uistelua

Uistellessa aika kului kivasti
Tavoitteena oli himoittu iso "ammarnästaimen",
mutta kaikki taimenet jäivät alle maagisen 60 sentin

Ahven

Isoja 300-500 gramman ahvenia tuli ihan "vaivaksi saakka"

Auringonlasku Storvindelnillä

Ruotsissa jahti alkaa 25.8. - vihdoinkin!

Vaikka reissu painottui lomailuun, niin pari päivää jahdinkin puolelle. Maastot oli tiedusteltu etukäteen ja siten oli melko varmat sävelet. Ainoa ikävä asia oli swedujen tapa sulkea kesän auki olleet metsäautotiet puomein metsäskauden aattona.

Lähdössä

Vanhaa metsää

Komeita keloja

Maisemaa

Ensimmäinen jahtipäivä oli takana
Tilanteita tuli ihan kivasti ja jonkin verran saalistakin reppuun

Nuotanvetoa

Palattuani sain kutsun seuraamaan nuotanvetoa

Taimen ja siikoja

Saalista tuli ihan kivasti kotitarpeiksi
Näitä sitten illalla syötiin paikallisten kestitsemänä

Viimeinen jahtipäivä valkeni sumuisena. Päätin käyttää sen kunnon jahtiin ja suunnistin tunturiylängölle. Nousua oli useampi sata metriä ja tallustettavaakin jokunen kilometri.

Mitäpä ei hyvän harrastuksen eteen tekisi?

Hirvi

Hirviä ei selvästikään oltu häiritty:
tämäkin tappisarvi pällisteli minua vain 30 metrin päässä.
Se lähti vasta sitten, kun palasin takaisin ottamaan otuksesta kuvan!

Maisemaa

Tatti hakee

Seisonta

Vaikka ylänkö ei ollut suuren suuri, niin sieltä löytyi kivasti lintuja
Seisontoja ja saalista alkoi kertyä...

Rihla noutaa

Nöyrää työtä

Rihla tekee "nöyrää työtä"

Seita kiirunoilla

Seita kiirunoilla - tätä on tunturijahti!

Seita tunturissa

Reissu on hyvä päättää tähän kuvaan!

 

Kuvagalleria

Yhteystiedot

Ajo-ohjeet

Kuvagalleria

Linkit