Vattu ja Immu

Å-pentueen astutus

Kaikki kennelin koirat olivat juoksullaan alkuvuodesta 2021: Vattu aloitti juoksunsa heti vuodenvaihteen jälkeen ja Vilu sekä Isla heti loppiaisen kokeen jälkeen.

Taannoin P-pentueen astutuksen osalta tein normaalia tarkempaa seurantaa ja kirjanpitoa juoksun alkamisesta, huipusta ja astutusten onnistumisesta. Sen perusteella pystyin melko tarkkaan määrittämään tämän kiiman huipun ja olin melko varma Vatun oikeasta astutusajasta. Tästä huolimatta otin urokset - Immun ja Witsin - meille, koska siihen oli mahdollisuus!

Mitään varsinaista astutusreissua ei siis ollut, vaan pojat tulivat meille.
Toki muutama haku- ja palautusreissu piti tehdä. Oman mielenkiintoisen lisän palettiin lisäsi se, että talossa oli kolme kiimaista narttua ja kaksi urosta yhtä aikaa - ja vain yksi narttu olisi tarkoitus astuttaa...
Hienosti kaikki kuitenkin lopulta meni ja uroksetkin pärjäsivät hyvin keskenään - hyväluonteisia kun ovat - sekä hoitivat hommansa mallikkaasti.

Immun astutusreissun järjestelyt helpottuivat, kun Tomi tarjoutui tuomaan Immun vastaan Tampereelle ja samalla tapaa sujui myös palautus. 
Lopulta Immun astutusreissu venyi lähes kahden viikon pituiseksi. 
Vattu ja Immu astuivat lähes päivittäin 15.-22.1. eli huolella!

Suurkiitokset Helille ja Tomille Immun lainasta ja kuljetusavusta!

Tästä pentueesta (yhdessä B-pentueen kanssa) pitäisi tulla Suomen ensimmäinen virallinen kaksoisastutuspentue - sikäli mikäli syntyneissä pennuissa on lopulta molempien urosten jälkeläisiä.

Koska Immu oli koko ajan meillä, kuvia on lähinnä vain astutuksista ja nalkissaolosta - silloin on aikaa ootella ja kuvailla . Muutenkaan kolmen kiimaisen nartun ja kahden uroksen kanssa ei paljon ylimääräistä harrastella! No, näillä mennään...

Immu tuloo!

Heli, Tomi ja Immu ajelivat Tampereelle vastaan ja
meillä Tarjan kanssa ei ollut ihan niin pitkä hakumatka

Immu ja tytöt

Tytöillä oli mielenkiinto ylimmillään, kun uros tuli kylään! :-)
Onneksi Islan ja Vilun juoksut olivat kuitenkin vielä kovin alkuvaiheissa

Maastotiedustelua

Vattu herätti mielenkiintoa, mutta vielä ei ollut oikea ajankohta

Sisällä

Immun piti haistella ja lämmitellä muutama päivä,
ennen kuin oikea astutusajankohta koitti

Ensimmäisen kerran astuttuna

Vattu salli Immun astua ensimmäisen kerran 15.1.

Homma hoidettu!

Olihan Immulla ihmettelemistä moisessa touhussa...

Ulkona

Välillä ulkosalla...

Työstöä

Annanko mennä?

Selässä

Nalkissa

Kun päivittäin astuu, niin homma alkaa sujua rutiinilla!

Nalkissa taas

Tomi sai päivittäin raportteja - kuvia ja videoita - homman edistymisestä
Kovin olivat uutiset vain samanmoisia päivästä toiseen...

Nalkissa

Parhaat päivät vaikuttivat olevan 17.-18.1.

Nyt on kohallaan!

18.1. - kolme päivää ensimmäisestä Immun astumisesta

Nalkissa

Parhaat päivät

Vielä jaksaa

Vaikka Vatun juoksu alkoi kääntyä loppupuolelleen,
antoi se Immun astua - kun kerran homma kiinnosti...

Nalkissa taas

6. päivä ensimmäisestä astutuksesta

21.1.

7. päivä ensimmäisestä astutuksesta

22.1. - 8. päivä

8. päivä ensimmäisestä astutuksesta - jokohan alkaa riittämään?

Pikkulintuja

Immun mielestä kyllä:
pikkulinnutkin ovat kiinnostavampia, kuin moinen uurastus!

break

Å-pentue: Vattu-Immu

Kävin palatuttamassa Immun tammikuun fasaanijahtiviikonlopun alla. 
Tomi ajeli jälleen vastaan Tampereelle.
Vatun juoksu alkoi olla sen verran ohi, että se pääsi jahtiin (vaikka muut koirat olivat uroksia). Sen sijaan Isla ja Vilu jäivät potemaan juoksujaan kotiin. 

Astutus oli sujunut hienosti ja Vattu oli astutettu huolella
Immu astui sen 15.-22.1.

Astutus oli nyt hoidettu ja oli aika odotella tuloksia...
Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että Vattu oli tiineenä! :-)

Onnistunut ja huolellinen astutus!
Suurkiitokset Helille ja Tomille Immun lainasta sekä kuljetusavusta!

 

Å-pentue

Å-pentue 2021

sukutaulu

tuloksia

kuvagalleria

  • Åbelix

narttulinja
uroslinja

gordon setter - scottish black setter

Pennut

Koirat

Gordoninsetteri