Puronperän Nenä

Nenä oli todellinen Metsästäjä isolla M:llä. Uskomaton metsästysinto, josta oli vaikka muille antaa. Vuosien varrella se tarjosi unohtumattomia hetkiä niin kilpailuissa kuin jahtimailla.
Nenä oli koira, jota ei voinut olla huomaamatta - niin hyvässä kuin pahassa. Lauman ehdoton johtaja, joka otti aina paikkansa.

Laajemmille sivuille tästä linkistä

FIN MVA S MVA Puronperän Kone

Jos Koneen emä Hyrsky oli monipuolinen ja todellinen unelmakoira, taisi sen pentu Kone laittaa vielä tästä pykälän paremmaksi. Oli ihan sama mikä kisa oli kyseessä, lähes aina Kone löytyi tulosluettelon kärjestä. Konetta varmempaa linnunkäsittelijää tuskin löytyi.
Harmi, että sen elämään osui myös liikaa takaiskuja ja se lähti pois aivan liian aikaisin. Koira, jota muistelen varmasti vielä kiikkustuolissa...

Laajemmille sivuille tästä linkistä

FIN MVA DK MVA Opendora's Dark Dryad, "Hyrsky"

Halusin metsästää koiran kanssa. Sen vuoksi vaihdoin rotua ja päädyin gordoninsetteriin - päätös, jota ei ole ainakaan tähän päivään mennessä tarvinnut katua! Hyrsky oli unelmakoira, joita osuu metsästäjän kohdalle todella harvoin. Se keräsi voittoja niin kokeissa kuin näyttelyissäkin. Tukuttain vielä lintuja tämän päälle...
Ensimmäinen voittajaluokan koirani, joka säilyy kultaisissa muistoissa ikuisesti.

Laajemmille sivuille tästä linkistä

Vipinän Vimma

Vimma oli armoitettu metsästäjä, joka opetti isäntänsä linnunmetsästyksen saloihin seisovalla kanakoiralla. Linnunlöytäjä, jolta ammuttiin paljon lintuja. Isojen maiden kulkija!

SF MVA Puronperän Peipi

Peipi oli herkkähaukkuinen jänisajuri, joka parhaiksi tuloksiksi jäivät avoimessa luokassa 95,00 pistettä ja voittajaluokassa 81,02 pistettä. Siitä tuli muotovalio jo kolmivuotiaana, mikä on suomenajokoirien suurissa näyttelykehissä melko harvinaista. Jäi auton alle aivan liian nuorena.

SF KVA Puronperän Pimuli, "Pimu"

Ajokoiristamme lahjakkain, joka ajoi kovia tuloksia ja napsi meheviä voittoja. Oli hyvin varhaiskypsä ja ensimmäiset pidemmät ajot se ajoi jo muutaman kuukauden ikäisenä.
Innokkaammalla kilpailijalla tuloksia ja menestystä olisi varmasti tullut paljon enemmänkin. Pimu oli lahjakkaasta pentueesta ja itsekin periytti melko hyvin.

SF KVA & MVA Nelly, "Nelli"

Nelli hankittiin aikoinaan kettukoiraksi kovasukuisista kettulinjoista. Siitä ei koskaan tullut ketunajuria, mutta kylläkin kaksoisvalio. Varma, mutta ei mikään loisteliain ajuri sulan maan aikaan, koska oli aavistuksen liian tiukka. Sen sijaan periyttäjänä loistava!
Ainoaksi jääneessä pentueessa oli huippuajureita, vaikka kaikilla ei osallistuttu kokeisiin. Näitä koiria ei kuitenkaan omistajat suostuneet myymään mistään hinnasta ("toista tällaista ajuria en tule saamaan elinaikanani") - kysyjiä kyllä riitti. Pennuista kuitenkin kaksi nousi käyttövalioksi, joista SF K-KVA & KVA & MVA Puronperän Hemppa oli Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen kolmoisvalio: käyttövalio ketun- ja jäniksenajosta sekä muotovalio.
Upealuonteinen koira, josta mehukkaimmat muistot ovat näyttelykehästä.

Pele

Pele oli kivesvikainen uros, jolla ei siis ollut mahdollisuutta kokeisiin tai näyttelyihin ja siltä sai ampua kaiken mahdollisen riistan.
Tuolloin oli metsästysmaillani metsissä hyvät kanalintukannat ja ammuin paljon ns. "pomppulintuja". Pele keksi, että näitä pitää saada reppuun. Metsäpolkuja kulkiessamme se meni edeltä ja nousi seisomaan takajaloilleen linnut vainutessaan. Siitä sitten etenimme ase tanassa... 
Lukuisat linnut tuli Pelen "seisonnoilta" ammuttua. Kun sitten istahdin aukossa kannonnenään, oli kohta jänisajo pystyssä.
Vasta myöhemmin olen tajunnut kuinka fiksu koira Pele oli: se päätteli itse, millä voi isäntää miellyttää. Oli todella harmi, että yhteinen matkamme päättyi koiran ollessa vasta viisivuotias.

Mira

Koira, jolla oli todellisia jänisajurin kykyjä!
Vaikka jalat olivat lyhyet, kävi ajo paksussakin lumessa. Mira oli varhaiskypsä koira, jonka kohtaloksi koitui jäädä nuorena rekan alle rusakonajosta - juuri ennen ensimmäistä ajokoetta. Lahjakas neito!

Pontus

Pontus oli meidän ensimmäinen koira ja se joka sytytti innostukseni koiriin. Ennen olin suorastaan pelännyt koiria, kunnes meille tuli asumaan työmies vitivalkoisen pystykorvaisen koiransa, "Serin", kanssa. Tämä oli nopea koira -  puoliksi englanninvinttikoira. Seri sai meillä pennut, joiden isästä ei ole tietoa, mutta arvatenkin suomenpystykorva, koska pentue oli pääosin pystykorvan värisiä, mutta setterin kokoisia.
Pontus peri emänsä nopeuden ja se juoksi lukuisat rusakot kiinni peltoaukeilta - etenkin talviaikaan. Yhtä tehokasta jäniksentappajaa en ole vielä tavannut.
Pontus oli myös hyvä jänisajuri, mutta heikko antamaan ääntä. Tuohon aikaan ajatimme äidin kotikylän miesten kanssa jänistä usean koiran voimin. Pontus oli ajossa paljon muita edellä ja tästä oli kaikilla tieto, jotta sitä ei ammuttu kettuna. Kiltti perhekoira.